Noëmi lähti keittiöstä, ja Mikael huomasi hänellä kyyneleet silmissä.
Tyttö ei tullut takaisin, ennenkuin hän oli poiminut korinsa täynnä ruusuja. Hän varisti ne kaislamatolle suureen läjään. Päivällisen tienoissa oli ruusukeitos, joka edellisenä päivänä oli pantu tulelle, valmiiksi keitetty, aterian jälkeen sanoi Terese-rouva vieraalleen, ettei sinä päivänä enää ollut muuta työtä, joten heillä oli aikaa tehdä kävelyretki saaren ympäri. Niin paljon matkustellut mies voisi kenties antaa saaren asukkaille useita hyviä neuvoja siitä, mitä kasveja kannattaisi istuttaa heidän pieneen paratiisiinsa.
"Sinä jäät tänne taloa vartioimaan", käski Terese-rouva koiraa. "Pane maata tähän kuistin edustalle äläkä liiku paikaltasi!"
Almira ymmärsi käskyn ja totteli.
Mikael seurasi oppaitaan katselemaan saaren puuistutuksia.
Tuskin he olivat kadonneet lehtoon kun Almira jo alkoi heristää korviaan ja murista vihaisesti. Se vainusi jonkun tulevan.
Akeissaan se ravisteli päätään, nousi seisaalleen kerta toisensa perästä, mutta paneutui taas uudelleen levolle.
Nyt kuului selvästi miehen ääni, joka lauloi erästä saksalaista laulua, joka loppui säkeeseen:
"Ellen aivan erehdy on hällä musta…" [Sepittänyt E. M. Dettinger.]
Rannasta tuleva henkilö laulaa arvatenkin herättääkseen isäntäväen huomiota. Hän pelkää suurta koiraa.