"Salama ja jyrinä! Kirotut papit! Kaikkialla niistä on kiusaa. Mutta voitte te kai edes sanoa, missä se heitettiin virtaan?"
"Sallikaa minun puhua loppuun saakka, herra kapteeni. Plescovacz'in väki lähetti neljä miestä laivaan estämään meitä viemästä ruumista maihin, ja yöllä meidän kaikkien nukkuessa laskivat he tietämättämme ruumiin, kivillä kuormitettuna Tonavaan. Tässä on heidän omakätinen todistuksensa siitä; ottakaa se ja etsikää heidät, kuulustelkaa heitä ja antakaa sitten kullekin heistä ansaittu rangaistus."
Kapteeni polkaisi jalkaansa ja pyrskähti äkäiseen nauruun lukiessaan asiakirjaa, jonka hän sitten heitti takaisin Timarille.
"Onpa se kaunis juttu. Ilmisaatu pakolainen kuolee eikä häntä voida enää vetää oikeuteen; pappi ei salli häntä haudattavan, talonpojat heittävät hänet virtaan ja antavat työstään todistuksen, jonka alla on kaksi nimeä, joita ei milloinkaan kukaan ihminen ole kantanut, ja johon on merkitty kylien nimiä, joita ei ole koko maailmassa. Pakolainen häviää Tonavan aaltoihin, ja nyt minä siis saisin ilon joko naarata koko Tonavan ylös ja alas aina Pancsovasta Szedröön saakka, taikka lähteä etsimään noita heittiöitä heidän valenimiensä avulla. Mutta minä en uskalla ottaa takavarikkoon lastia, ennenkuin pakolainen on tunnettu. Olettepa todella menetellyt oivallisesti, herra laivakommisaario! Oivallisesti harkittu on juttunne. Ja päälle päätteeksi on teillä kirjallisia lisiä! Yksi, kaksi, kolme, neljä kappaletta Olen varma siitä, että, jos pyytäisin teiltä tuon naisen kastetodistusta, olisi teillä sekin näytettävänä."
"Jos suvaitsette."
Timar ei tosin olisi kyennyt sitä näyttämään; mutta hän osasi ottaa kasvoilleen niin lammasmaisen ilmeen, että kapteeni nauroi ääneensä ja taputti häntä olalle.
"Te olette onnenpekka, herra laivakommissaario. Olette pelastanut nuoren neidon omaisuuden, sillä kun minulla ei ole hänen isäänsä, ei elävänä eikä kuolleena käsissäni, en uskalla pidättää häntä itseään enkä laivan lastia. Saatte jatkaa matkaanne, te onnenpekka."
Näin sanoen hän teki täyskäännöksen. Viimeinen tshaikisti, joka ei ennättänyt kyllin nopeasti kääntyä sai osalleen korvapuustin, niin että miesparka oli vähällä vierähtää mereen. Sitten hän komensi lähtemään.
Kun hän oli tullut alas, heitti, hän vielä vaanivan katseen taakseen. Laivakommisaario katseli hänen peräänsä kasvot samassa lammasmaisessa hymyssä. "Pyhän Barbaran" lasti oli pelastettu. Eikä yksistään se, vaan myöskin Timea.
Yhdeksäs luku.