Tällä hetkellä oli tuossa hoikassa hennossa lapsessa jotakin aavemaista. Oli kuin varjo tai aave olisi astunut esiin pimeydestä.
Kun herra Katshuka katsahti ylös piirustuslaudastaan ja kääntyi ympäri, veti hän tummanpunaisella pastellivärillään viivan kuvan otsaan, jota leivänsisuksella olisi vaikea saada lähtemään. Nähdessään Timean hän hypähti tahtomattaan ylös tuoliltaan. Ataliakin nousi. Kuka hän mahtoi olla?
Timar kuiskasi kreikaksi jotakin Timean korvaan, jolloin hän meni Sohvi-rouvan luo ja suuteli tätä kädelle. Itse hän sai suudelman poskelleen. Timar kuiskasi taas hänen korvaansa. Tyttö meni aran kuuliaisen näköisenä Atalian luo ja katsoi häntä tarkkaavaisesti kasvoihin. Suutelisiko hän niitä vai lankeisiko uuden sisarensa kaulaan? Atalia näytti kohottavan päänsä vieläkin korkeammalle; Timea kumartui silloin hänen kätensä ylitse ja suuteli sitä — ei niin paljon kättä kuin miellyttävää hirvennahkaa. Atalia salli näin tapahtuvan. Hän heitti leimuavan katseen Timean kasvoihin, toisen upseeriin ja työnsi huulensa vieläkin ulommas. Herra Katshuka seisoi kokonaan ihailuun vaipuneena.
Mutta yhtä vähän hänen ihailunsa kuin Atalian leimuava katse sai aikaan minkäänlaista liikettä Timean kasvoilla. Ne pysyivät valkeina kuin hengettären.
Timar itse oli suuresti hämillään. — Miten voisi hän tässä, upseerin läsnäollessa, esittää tyttöä ja kertoa, millä tavoin hän oli saanut hänet haltuunsa?
Herra Brazovics päästi hänet pulasta. Kauheasti kolaten hän astui sisään. Hän oli juuri alhaalla kahvilassa — kaikkien kantavieraiden hämmästykseksi — lukenut ääneen "Augsburger Zeitung'ista", miten eronnut pasha ja khanizari Ali Tshorbadshi tyttärensä kera oli paennut "Pyhällä Barbaralla", pilkannut turkkilaisien virkamiehien valppautta ja päässyt itse turvaan Unkariin.
"Pyhä Barbara" on hänen oma viljalaivansa. Ali Tshorbadshi on hänen vanha tuttunsa, vieläpä sukulaisensakin, äidinpuolelta. Ihmeellinen maailmantapahtuma!
Voi arvata, kuinka Atanas-herra työnsi tuolinsa taaksepäin, palvelijan ilmoittaessa herra Timarin äskettäin saapuneen mukanaan kaunis neiti ja kainalossaan pronsinen lipas.
"Se on siis totta!" huudahti Atanas-herra ja lähti juoksemaan asuntoonsa, ohirynnätessään töytäisten tuoliltaan pelipöydän ääressä istuvia herroja.
Brazovics oli mies, joka ui rasvassa. Hänen ihramahansa käveli aina puoli askelta hänen edellään. Hänen kasvonsa olivat kuparinkarvaiset hänen kalvetessaan ja orvokinväriset hänen punastuessaan. Jos hän oli ajanut partansa aamulla, oli hänen leukansa karvainen jo illalla; ja hänen karheat viiksensä tuoksuivat tupakille, nuuskalle ja kaikenlaisille alkoholiaineille. Hänen kulmakarvansa muodostivat pensasmaisen vallin hänen ulos pistävien ja aina verestävien mulkosilmiensä yläpuolelle. (Hirveä ajatus, että kauniin Atalian silmät vanhuudessa tulisivat olemaan isän silmien kaltaiset!)