"Sinä olet kunnon poika Mikael, kun olet tuonut hänet onnellisesti tänne. Oletteko antaneet hänelle lasin viiniä? Sohvi, mene heti antamaan hänelle lasi viiniä!" Sohvi-rouva ei ollut kuulevinaan. Herra Brazovics heittäytyi nojatuoliin, veti Timean polviensa väliin ja silitteli rasvaisilla, hikisillä käsillään hänen hiuksiaan.
"Ja missä on arvoisa ystäväni khanizari? Missä hän on?"
"Hän on kuollut matkalla", vastasi Timar hiljaa.
"Oi, sepä surullista!" huudahti herra Brazovics koettaen vetää pyöreät kasvonsa viisikulmaisiksi ja veti kätensä pois lapsen pään päältä. "Mutta ei kait hänelle ole muuten tapahtunut mitään onnettomuutta?"
Merkillinen kysymys!
Mutta Mikael ymmärsi sen.
"Hän on uskonut huostaani omaisuutensa, jotta jättäisin sen hänen tyttärensä kera teille. Teistä on tuleva hänen kasvatusisänsä ja te olette holhoava hänen omaisuuttaan."
Nämä sanat kuullessaan tuli herra Brazovics jälleen liikutetuksi. Hän otti Timean pään käsiensä väliin ja painoi sitä rintaansa vastaan.
"Olen pitävä häntä omana lapsenani! Omana lihallisena tyttärenäni!"
Ja nyt tuli purkaus. Läiskis! Läiskis! Toinen suudelma toisensa perästä läiskähti uhriraukan otsalle ja poskille.