Timar seisoi ovella ja näki hänen hymynsä.
Äkkiä Timean mieleen johtui tarjota Timarillekin. Mutta nyt se oli myöhäistä, sillä hän oli jo mennyt.
Heti senjälkeen otti luutnanttikin jäähyväiset ja läksi.
Maailmanmiehenä, jommoinen hän oli, kumarsi hän Timeallekin, mikä teki tälle hyvää.
Hetki sen jälkeen Brazovics palasi, ja nyt olivat he neljä yksinään.
Brazovics ja Sohvi-rouva alkoivat puhua keskenään siansaksaa, joka oli olevinaan kreikkaa. Timea tajusi silloin tällöin sanan, mutta kieli tuntui hänestä sittenkin vieraammalta kuin se kieli, josta hän ei ymmärtänyt sanaakaan.
He neuvottelivat siitä, mitä tuolle tytölle olisi tehtävä, joka oli lähetetty heidän niskoilleen. Koko hänen perintönsä supistui kahteentoistatuhanteen guldeniin. Vaikka olisikin mahdollista saada jotakin vedenturmelemasta vehnästä, ei se kuitenkaan riittäisi kasvattamaan hänestä neitiä, joksi Atalia oli kasvatettu. Sohvi-rouvan mielestä oli häntä joka suhteessa pidettävä palvelijana; hänen tulisi oppia keittämään, lakaisemaan, pesemään ja silittämään. Ei kukaan muu kuin ehkä joku "kirjuri", joku laivakommissaario, ottaisi häntä vaimokseen, koska hänellä oli niin vähän rahaa, ja olisi parempi hänelle, jos hänet kasvatettaisiin palvelijan kuin neidin tavoin. Mutta siitä ei Brazovics tahtonut kuulla puhuttavankaan, — mitä maailma siitä sanoisi? Loppujen lopuksi oltiin yhtä mieltä keskitiestä. Timeaa ei kohdeltaisi palvelijana, vaan kasvattilapsena. Hän söisi perheen pöydässä, mutta auttaisi tarjoilemisessa. Häntä ei pantaisi pesupaljun ääreen seisomaan; mutta hän saisi huolehtia Atalian hienommasta pyykistä. Hän saisi ommella mitä talossa tarvittiin, mutta ei kamarineidin huoneessa, vaan ylhäällä herrasväen puolella. Hän auttaisi Ataliaa pukuhommissa; siitä pitäisi koitua hänelle iloakin. Hän ei tulisi nukkumaan palvelusväen, vaan Atalian huoneessa. Atalia tarvitseisi sitäpaitsi jonkun, joka pitäisi hänelle seuraa ja olisi hänen käytettävissään. Palkaksi voitaisiin hänelle antaa vaatteita, joita Atalia ei enää halunnut käyttää.
Tyttö, jolla oli vain kaksitoistatuhatta guldenia, saattoi kiittää
Jumalaa, että hänen osalleen tuli sellainen kohtalo.
Ja Timea olikin tyytyväinen osaansa.
Suuren, hänelle käsittämättömän onnettomuuden tapahduttua, joka yht'äkkiä heitti hänet vieraitten ihmisten pariin, tarrautui hyljätty raukka kiinni jokaiseen olentoon, jonka läheisyyteen hän joutui. Hän oli mukautuvainen ja palvelevainen. Se on turkkilaistytön kohtalo.