"Entä Timea?"
Tämän kysymyksen aikana vetäytyi pitkä, kapea, sysimusta pilvi kuunsirpin yli.
Timar istui kauan ajatuksiinsa vaipuneena.
Kuu sukelsi jälleen esiin pilvestä.
"Sitä parempi sinulle!"
"Sinä paraiten tiedät miten maailma kohtelee köyhää raukkaa."
"Häntä haukutaan kun hän on tehnyt velvollisuutensa; häntä sanotaan roistoksi, kun hänelle on käynyt huonosti; hänen annetaan hirttää itsensä ensimmäiseen oksaan, kun hänellä ei ole, millä elää; hänen rakkautensa tuskiin ei kauniilla tytöillä ole minkäänlaista palsamia. Köyhä on vain alempi ihminen."
"Mutta rikas, kuinka maailma häntä juhliikaan! Kuinka hänen ystävyyteensä pyritään, kuinka hänen neuvoansa kysytään ja kuinka hänelle uskotaan maan kohtalot! Ja naiset, kuinka ihastuneita he ovatkaan häneen!"
"Oletko edes kertaakaan kuullut ystävällistä kiitosta hänen huuliltaan?"
"Mitä sinua hyödyttäisi viedä löydettyä aarretta hänelle ja laskea sitä hänen jalkainsa juureen sanoen: 'Kas tuossa, ota; se on sinun! Minä olen tuonut sen merenpohjasta.'"