"Teetkö näin menetellen mitään pahaa?"
"Sinusta on tuleva kyllin rikas tehdäksesi hänet onnelliseksi!"
"Sellaisin ajatuksin voit levollisesti mennä nukkumaan."
Kuu oli jo puoliksi vaipunut Tonavaan; vain sen toinen sakara pisti enää esiin vedestä kuin majakka. Laineilta heijastuvat säteet saavuttivat laivan keulan, ja jokainen säde, jokainen laine puhui Timarille.
Ja ne kaikki sanoivat hänelle:
"Sinulla on onni kädessäsi; pidä siitä kiinni. Et menetä mitään. Ainoa, joka tietää aarteesta, makaa tuolla alhaalla, Tonavan pohjalla."
Timar kuuli, mistä kuu ja laineet kuiskasivat, kuuli myös salaisen äänen sydämessään — ja kylmät vesikarpalot pusertuivat hänen otsalleen.
Kuu veti nyt hehkuvan kehränsä ylimmänkin sakaran vedenpinnan alle, ja sen viimeinen säde huusi Timarille:
"Sinä olet rikas, onnesi on varma!"
Mutta pimeän tultua, ääni hänen sisässään kuiskasi hiljaisessa yössä: