"Sinä tunteeton lokamöhkäle! Sinä siis vain tunnet sen, mikä vaikuttaa ruumiiseesi? Sinä et ajattele sielusi vapahdusta? Minä tulen osottamaan sinulle tietä taivaaseen, ja sinä tahdot kaikin voimin helvettiin. Etkö usko ylösnousemukseen? Etkö usko ijankaikkiseen elämään?"
"En, en usko. En myöskään tunne minkäänlaista kaipausta sinne. Minä en tahdo herätä uuteen elämään. Minä tahdon nukkua rauhassa puiden lehvien varjossa. Minä tahdon maatua maaksi, ja puiden juuret imevät minun tomuni itseensä, ja puiden lehdet kasvavat minun tomustani, muuta elämää en toivo. Minä tahdon elää niiden vihreiden puiden mehussa, jotka itse olen istuttanut. Minä en usko julmaan Jumalaan, joka tahtoo nähdä kurjan olennon kärsimysten jatkuvan haudan tuolla puolen. Minun Jumalani on armelias Jumala, joka suo ruoholle, puille ja ihmisille kuolemassa levon."
"Näytä minulle pyhästä raamatusta, milloin Jumala loi helvetin ja paholaisen, niin minä uskon sinua."
"Oi, sinä jumalaton nainen!" huudahti pappi kauhuissaan. "Tuli kuluttakoon sinun kielesi! Sinä siis tahdot kieltää paholaisen olemassaolon?"
"Minä kiellän sen. Jumala ei milloinkaan ole luonut paholaista. Te olette itse luoneet paholaisen pelotellaksenne sillä meitä. Mutta siinäkin olette menetelleet taitamattomasti. Teidän paholaisellanne on sarvet ja kaviot. Sellainen olento elää ruoholla eikä niele ihmisiä."
"Herra, älä johdata meitä kiusaukseen! Maa on pian avautuva allamme ja nielevä tämän naisen. — Kasvatatko pienen lapsenkin samaan uskoon?"
"Lapsen kasvattaa hän, joka on ottanut sen omakseen."
"Kuka?"
"Hän, jota lapsi kutsuu isäkseen."
"Ja mikä tämän ihmisen nimi on?"