"Ei, mutta se ei ole ennen juolahtanut mieleenikään."
"Kuuleppa nyt tarkoin", mutisi ukko, tukien leukaansa koukistettuihin polviinsa. Minusta tuntuu vieläkin kuin näkisin hänen vilkuilevan minua ilvessilmillään. "Minäpä kerron sintille jotakin. Minäkin olen tuntenut Ali Tshorbadshin. Minä olen tuntenut hänet sangen hyvin. Hän oli myös varas, kuten kaikki muutkin ihmiset, joilla on paljon rahaa. Hän kuului varkaisiin numero 122 ja 123. Näiden numeroiden joukossa esiintyy kuvernöörejä ja aarrekammion hoitajia. Toinen varas oli uskonut aarteensa hänen huostaansa. Se oli varas numero 133, sulttaani. Kerran kuulin varkaan numero 132, suurvisiirin, aikovan kuristaa aarremestarin varastaakseen takaisin ne aarteet, jotka tämä oli varastanut sieltä täältä. Minullakin oli virka salaisessa turkkilaisessa poliisilaitoksessa. Vain numero 10: rappeutunut, karannut kauppias. Minä sain hyvän päähänpiston. Miten olisi? Jos minun onnistuisi edetä edes numero 50:een. Menin pashan luo ja ilmaisin hänelle, että hänkin oli listalla monien muiden rikkaiden nimien joukossa, joiden kurkut ministeri aikoi kuristaa yhteen itse sitten taitavasti anastaakseen heidän aarteensa. Mitä hän antaisi minulle, jos pelastaisin hänen omaisuutensa? Ali Tshorbadshi lupasi minulle neljänneksen heti kun olisimme turvassa. Niinpä niin, mutta minun on edeltäkäsin tiedettävä, miten paljon kaikki se tekee yhteensä; minä en ostakaan sikaa säkissä. Minä olen perheenisä, minulla on poika, jonka tulevaisuuden tahdon turvata."
"Hahaha! Ukko sanoi tämän niin totuudessa, että minun vieläkin täytyy nauraa."
"'Onko sinulla poika?' kysyi pasha isältäni. 'Kyllä on. Jos minä pääsen pakoon ehjin nahoin niin annan pojallesi ainoan tyttäreni. Sillä tavalla jää koko omaisuuteni perheeseen. Lähetä jo tänään poikasi tänne, että saisin tutustua häneen.' Piru vieköön, etten tietänyt tuon kauniin tytön, jolla oli valkoiset, viehkeät kasvot ja yhteenkasvaneet kulmakarvat olleen määrätyn minulle! Kuuletko, toveri? — Mutta sen päälle täytyy minun ryypätä unohtaakseni kaikki vastoinkäymiseni. — Sallinethan minun juoda maljan armolliselle rouvallesi, joka on maailman naisista viehättävin?"
Kaleeriorja nousi ryövärin kohteliaisuudella ja kilisti lasinsa
Timarin lasiin.
Sitten hän heittäytyi taaksepäin nojatuoliinsa, asetti kielensä hampaitaan vasten ja päästi samoja ääniä kuin se, joka on kestinnyt itsensä hyvin.
"Isäni suostui siis kauppaan. 'Me sovimme siitä', sanoi ukko, 'että panisimme Ali Tshorbadshin kalleimmat arvotavarat nahkapussiin, jonka minä ottaisin muassani englantilaiseen laivaan, jossa minä, vapaana epäluuloista, matkustaisin Maltaan. Siellä minun piti odottaa Tshorbadshia, joka tyttärensä seurassa ilman mitään matkakapineita lähtisi Stambulista aivan julkisesti kuin olisi lähtenyt kävelylle kiertääkseen sitten Pyreeukseen ja sieltä paetakseen Maltaan. Pasha osoitti minulle mitä suurinta luottavaisuutta. Hän lähetti minut aivan yksin aarrekammioon, jotta ei herättäisi huomiota itse lähtemällä sinne, ja hän antoi tehtäväkseni valita ne esineet, jotka minusta tuntuivat kallisarvoisimmilta, ja panna ne itse nahkapussiin. Minä voisin vielä luetella jokaikisen niistä kalleuksista, jotka valitsin ja omin käsin asetin pussiin. Taiteellisesti tehtyjä kameeneuloja, kokonaisia nauhoja oikeita helmiä, sormuksia ja korusolkia, agaattirasia, joka oli aivan täynnä timantteja…'"
"Etkö olisi voinut piilottaa edes yhtä niistä?" kysyin ukolta.
"Pässinpää!" ärjäsi hän. "Minkätähden minä varastaisin vain yhden timantin, niinkuin varas numero 18, kun olin tilaisuudessa varastamaan kaiken?"
"Aha! pappa oli viisas mies!"