Hän vapisi säikähdyksestä ja raivosta.
"Älä kiivastu, ystäväiseni", rauhoitti seikkailija häntä. "Tämä pyssy on ladattu. Jos sinä liikut paikaltasi voi se helposti laueta, eikä se silloin ole minun syyni. Muutoin voit olla levollinen. Ei ollut sinulle, vaan minulle onnettomuudeksi, että läksin sinne. Minun on aina tanssiaisissa maksettava sisäänpääsömaksu sinun puolestasi. Se on niin selvä, kuin olisi se kymmenissä käskyissä kirjoitettuna. Sinä tanssit, ja minä maksan. Sinä paneudut vuoteelle minun sijastani ja minut heitetään ulos sinun sijastasi. Miksi minä läksin Vapaalle Saarelle? Vain tavatakseni sinut. Mutta tultuani sinne, olit sinä jo lähtenyt. Minä en tavannut siellä muita kuin Noëmin pienokaisen kera. — Oi, Mikael ystävä, kenpä olisi uskonut sinusta sellaista! — Mutta vaiti, emme puhu asiasta kenellekään. — Dodihan hänen nimensä on, eikö olekin? Rakastettava, viisas poika hän onkin. Kuinka hän pelkäsi minua, kun toinen silmäni oli siteissä. Tosin Noëmikin säikähti pahasti minut nähdessään. Kuinka minua suretti kuullessani Terese-äidin kuolleen. Hän oli hyvä ja olisi ottanut minut toisella tavalla vastaan. Ajatteles, että Noëmi ei edes olisi sallinut minun asettua asumaan taloon. Hän sanoi pelkäävänsä minua ja Dodi pelkäsi vieläkin enemmän. He olivat aivan yksin. 'No hyvä, minä olenkin juuri tullut tänne sen vuoksi, että teillä olisi mies talossa suojananne!' Ohimennen sanoen, minkä taikajuoman olet antanut tytölle, kun hänestä on tullut niin kaunis. Hänestä on tullut oikea kaunotar, niin että sydän hypähtää rinnassa hänet nähdessään. Minä sanoinkin sen hänelle. Silloin hän yritti tehdä rumia ilmeitä. Minä tahdoin laskea leikkiä hänen kanssaan. 'Onko soveliasta', sanoin, 'irvistellä noin rumasti sulhaselleen?' Mutta silloin minä jouduin pahaan pulaan. Hän kutsui minua maankiertäjäksi ja osoitti minut ovelle. 'Hyvä', sanoin, 'kyllä menenkin', ja silloin yritin viedä hänetkin muassani ja nostin häntä vyötäisistä."
"Oi, istu hiljaa, toveri! Ei sinulla ole syytä suuttua; mutta minulla kyllä oli syytä siihenkin, sillä tyttö antoi minulle korvapuustin, korvapuustin, sanon minä, joka tuntui kaksinverroin kovemmalta kuin majurin antama; historiallisen todenmukaisuuden vuoksi on minun mainitseminen, että hän valitsi toisen posken, joten tasapaino säilyi."
Timarin kasvot kirkastuivat.
"Ago gratias! Siihenkin sain tyytyä. Mutta nyt minä suutuin oikein toden teolla. Minä olen tunnettu kauniin sukupuolen ihailija, mutta tämä häväistys vaati kostoa ja korvausta. 'No, minäpä näytän sinulle sittenkin, että sinun on tultava muassani, ellet suostu antamaan minun jäädä tänne. Sinun on itse omasta tahdostasi seuraaminen minua.' Näin sanoen minä tartuin pikku Dodin käteen viedäkseni hänet pois."
"Saatana!" huusi Timar.
"No, no, ystäväiseni! Emme voi molemmat puhua yhtäaikaa. Kohta on tuleva sinun vuorosi, ja silloin saat puhua niin paljon kuin sinua haluttaa; mutta kuule ensin, mitä minulla on sanottavaa sinulle. Minä olin väärässä saneessani heitä olleen vain kaksi; kolmehan heitä oli. Kirottu elukka, Almira, oli myöskin siellä. Koira oli koko ajan maannut sängyn alla eikä ollut minua huomaavinaankaan. Mutta kun lapsi alkoi huutaa, hyökkäsi peto esiin ja syöksyi kimppuuni. Minä en ollut päästänyt lurjusta näkyvistäni, vaan vedin nopeasti pistoolini taskustani ja ammuin kuulan sen ruumiin läpi."
"Murhaaja!" voihki Timar.
"Lorua! Jospa omallatunnollani ei olisi muuta kuin tämän koiran veri! Eikä se edes kuollut kuulasta. Se ei vähääkään välittänyt siitä. Se vain hyökkäsi sitä raivokkaammin minun kimppuuni, puri itsensä kiinni vasempaan käsivarteeni, kaatoi minut maahan ja painoi minua niin, etten voinut liikahtaa. Turhaan yritin saada käsiini toista pistooliani; se piti käsivarttani hampaidensa välissä kuin tiikeri. Vihdoin aloin pyytää Noëmilta apua. Hän koetti vapauttaa minua pedosta; mutta raivoisa elukka puri hampaansa vain entistä lujemmin lihaani. Vihdoin sanoi Noëmi: 'Pyydä poikaa. Koira tottelee häntä.' Minä rukoilin nyt Dodia. Pojalla on hyvä sydän; hän sääli minua ja kiersi käsivartensa Almiran ympäri. Silloin koira päästi minut ja antoi lapsen suudella itseään."
Kyynel putosi Timarin poskelle. "Siten minä sain täältäkin muiston", jatkoi Teodor Kristyan kiertäen ylös likaisen, veritahraisen paidanhihansa. "Kas tässä jäljet koiran puremasta. Kaikki kolme raateluhammasta on tunkeutunut lihan lävitse aina luuhun asti. Siinä muisto numero 4 sinusta. Minä kannan ruumiissani kokonaista haava-albumia, joista saan kiittää sinua: palomerkkiä, kahleiden jälkiä, sapelin iskua ja koiranpuremaa. Siinä pelkkiä muistoja sinun ystävyydestäsi. Ja sano minulle sitten, mitä minun on sinulle tehtävä saadakseni laskumme käymään yhteen?"