"Oi, tietysti. Se ajatus vaivaa minua, että niin ymmärtäväinen ja kunnon mies, kuin sinä olet, nyt on suljettu tänne ahtaalle saarelle. Ellei sinulla ole muuta syytä jäädä saarelle kuin se, että rakastat meitä niin suuresti, niin surettaa minua rakkautesi."
"Hyvä on, Noëmi. Minä sanon sinulle, mikä olen ollut maailmassa, ja miksi tahdon jäädä tänne. Sinä olet saava tietää kaikki. Kun sinä tänä iltana olet pannut pojan nukkumaan, niin tule sitten luokseni kuistille; siellä olen kertova sinulle kaikki. Sinä olet värisevä, hämmästyvä kuulemastasi. Mutta lopuksi olet antava minulle anteeksi, niinkuin Jumalakin antoi anteeksi lähettäessään minut tänne."
Illallisen jälkeen pani Noëmi Dodin nukkumaan ja tuli sitten istumaan Mikaelin viereen lehmuksesta tehdylle penkille ja pani kätensä hänen käsivarrelleen.
Kuu paistoi heidän päälleen puiden lehvien lomitse. Nyt se ei enää ollut aavetähti, eikä itsemurhaajien jäinen paratiisi, vaan hyvä ystävä ja tuttu.
Ja nyt Mikael kertoi kaikesta, mikä elämässä oli häntä kohdannut.
Hän kertoi Noëmille salaperäisen matkustajan äkillisestä kuolemasta, laivan haaksirikosta ja löydetyistä aarteista.
Hän kertoi, miten rikas ja mahtava mies hänestä oli tullut, miten hänen laivansa olivat kallisarvoisin lastein purjehtineet toisesta maailmasta toiseen, miten monta taloa hänellä oli ollut ja miten kunniassa pidetty hän oli ollut koko maassa.
Hän kertoi myös menneensä naimisiin Timean kanssa.
Hän kuvaili sitten Timean suruja ja kärsimyksiä. Hän puhui Timeasta kuin pyhimyksestä. Ja kuvaillessaan täysin avomielisesti, miten hän tuona iltana oli vartioinut Timeaa salaisesta piilopaikasta ja kuinka vaimo oli puolustanut puolisoaan rakastetulleen ja vastoin sydäntään, oi, kuinka Noëmi silloin itki, kuinka vuolaana hänen kyyneleensä valuivat Timean tähden!…
Senjälkeen Mikael kertoi, mitä hänen itsensä oli ollut kestettävä tässä kauheassa asemassa, josta ei voinut vapautua, kun toisaalta hänen asemansa maailmassa, hänen rikkautensa ja Timean uskollisuus pitivät häntä vankina, jotavastoin hänen rakkautensa, hänen onnensa ja hänen sielunsa unelmat vetivät häntä toisaalle. Oi, kuinka lohduttikaan häntä silloin Noëmi suloisilla suudelmillaan!…