Ja saari elättää nämä kaikki. Täällä ei tunneta puutetta. Eletään yltäkylläisyydessä.
Jokainen osaa tehdä työtä ja vaikka heitä olisi kymmenen kertaa enemmän, elättäisi saari kaikki.
Isoäidin isä ja äiti johtavat yhä jälkeläistensä töitä.
Perheen miehiset jäsenet opettelevat puutarhanhoitoa, puunleikkausta, saviastiaintekoa sekä tupakanviljelystä ja eläintenhoitoa; heidän joukostaan kehittyvät myös puusepät ja myllärit. Naiset kutovat turkkilaisia mattoja, pitävät silmällä hunajan valmistusta, valmistavat juustoja ja keittävät ruusuvettä. Ja kaikki nämä työt käyvät niin kädestä käteen, ettei toisen ole tarvis sanoa toiselle, mitä on tehtävä. Jokainen tietää velvollisuutensa, täyttää sen muistuttamatta ja iloitsee työstään.
Asunnot, joissa eri perheet asuvat, muodostavat jo kokonaisen pitkän talorivin. Joka talo rakennetaan yhteisvoimin, ja vanhukset huolehtivat nuorista.
Vieraat, jotka tulevat saarelle, ottaa vastaan saaren nykyinen päämies. Häntä kaikki kutsuvat isäksi; vieraat tuntevat hänet nimellä Deodat. Hän on vahvarakenteinen neljänkymmenenvuotias mies, jolla on kauniit, jalot kasvonpiirteet. Hän tekee kaikki vaihtokaupat ja näyttää vieraille siirtokunnan.
Saapuessamme sinne otti Deodat meidät vastaan sillä avomielisellä sydämellisyydellä, jolla vanha ystävä kohdataan; ystäväni, luonnontutkija, oli täällä vuotuinen vieras.
Keskustelumme aiheena oli omenan-, viinin- ja puutarhanviljelys, kasvi- ja hyönteisoppi, ja kaikissa näissä aineissa tuntui Deodatilla olevan tarkat tiedot. Kaikesta, mikä koski puutarhan ja eläinten hoitoa, oli hän sangen hyvin perillä. Minä en voinut peittää ihmetystäni ja kysyin häneltä, mistä ja keneltä hän oli saanut kaikki nämä tiedot.
"Ukolta", vastasi Deodat hellästi huoahtaen.
"Kuka hän on?"