"Rohkenenko kysyä nimeänne?"
Ukko kohosi päätään pidemmäksi, kun kuuli nämä sanat. Senjälkeen hän kohotti vapisevan kätensä ja laski sen pääni päälle.
Ja siinä silmänräpäyksessä minusta tuntui kuin olisi, kauan, kauan sitten tämä sama käsi levännyt pääni päällä, silloin kun lapsen kiharat vielä liehuivat sen ympärillä, ja kuin olisin kerran ennen nähnyt nämä kasvot.
Kysymykseeni hän vastasi:
"Minun nimeni on 'Ei kukaan.'"
Sitten hän kääntyi pois virkkamatta enää mitään. Hän meni taloon eikä enää näyttäytynyt meidän saarella olomme aikana.
* * * * *
Sellainen on Vapaan Saaren nykyinen tila.
Kahden hallituksen suoma etuoikeus, joka tekee tämän maapalan riippumattomaksi sen molemmin puolin olevista maista kestää vielä viisikymmentä vuotta.
Viisikymmentä vuotta! — Kuka tietää, miksi maailma sinä aikana on muuttunut?