Mykkä, itseensä vaipunut ilo ajoi heidät vapaan taivaan alle.
Täälläkin he kulkivat käsivarret kiedottuina toistensa ympäri ja
katsellessaan toisiaan silmiin he ajattelivat: "Miten ihmeellistä!
Sinun silmäsihän ovat aivan samanväriset kuin minun!"
Ja jos hehkuva taivas ja sulotuoksuja huokuva maa olivat liittoutuneet heitä lumoamaan, niin täydensi heidän oma sieluntilansa tätä lumousta. Kun lapsi, joka ei milloinkaan ole rakastanut, ja mies, jota ei milloinkaan ole rakastettu, kohtaavat toisensa, miten heidän silloin käy?
Päivä kallistui ehtooseen, mutta vielä he eivät olleet kyllin hekumoineet lumotusta ihastuksestaan.
Ilta laskeutui seudun yli, kuu nousi taivaalle, Noëmi vei Mikaelin kallion kielekkeelle, josta hän kerran kyynelsilmin oli nähnyt hänen poistuvan.
Timar istuutui tuoksuvien lavendelipensaiden keskeen. Noëmi istuutui hänen viereensä, nojasi kultakutrisen päänsä hänen käsivarteensa ja käänsi eloisat, sielukkaat kasvonsa taivasta kohti.
Terese seisoi heidän takanaan ja katseli heitä hymyten. Kuun hopea hohti yötaivaan tummalta taustalta.
Ja viettelevä taivaan haamu puhui näin:
"Katso, tämä aarre on kokonaan sinun. Sinä olet sen keksinyt ja löytänyt. Se on vapaasta tahdostaan jättäytynyt huostaasi. Se on siis sinun. Sinä olit jo ennen saavuttanut kaiken, vain rakkaus sinulta puuttui. Nyt olet saavuttanut senkin. Ota ja nauti malja pohjaan saakka, se malja, jonka taivas on sinulle suonut! — Sinusta on tuleva uusi ihminen! — Mies, jota nainen rakastaa, muuttuu puolijumalaksi! — Sinä olet onnellinen! — Sinua rakastetaan!"
… Mutta sisäinen ääni kuiskasi hänelle:
"Sinä olet varas!"