Ja sitten — he eivät kysy toisiltaan:
"Rakastatko minua?"
Timar perehtyi pian työhön ja oppi valmistamaan pähkinäpuunpalkeista rakennusainesta. Kirves oli hänelle hyväksi avuksi.
Noëmi katseli ihmetellen häntä.
"Sano minulle, Mikael", hän kysyi eräänä päivänä, "etkö olekin joskus ollut rakentaja?"
"Olenpa kyllä", vastasi tämä, "ja päälle päätteeksi laivanrakentaja."
"Mutta kuinka sinusta on tullut sellainen herra, että voit olla poissa työstäsi koko päivän ja viettää aikasi toisaalla? Sillä nythän olet oma herrasi, etkö olekin? Eihän kukaan voi käskeä sinua?"
"Siihen vastaan sinulle toiste", vastasi Mikael; mutta hän ei milloinkaan kertonut Noëmille mitenkä hänestä oli tullut niin ylhäinen herra, että hän saattoi kokonaisia viikkoja sahata puita.
Hän kertoi tosin Noëmille paljon matkoistaan eri maissa; mutta hän ei milloinkaan tullut niin pitkälle tarumaisissa kertomuksissaan, että olisi maininnut jotakin itsestään. Hän osasi karttaa Noëmin uteliaisuutta olemalla koko päivän työssä kiinni, ja illalla levolle pannessa häneltä ei saanut mitään tietää — vaikka useiden vaimojen tapana on juuri silloin kysellä niin paljon kuin mahdollista, kun mies ei voi päästä pakoon. Mutta onneksi oli taivas antanut hänelle suojan tätäkin vastaan. Heti paneuduttuaan levolle hän nukahti ja siten ei kuulustelusta voinut tulla mitään.
Sinä pitkänä aikana, jonka Timar vietti Vapaalla Saarella oli hän vähitellen tehnyt sen huomion, että saari ei ollutkaan niin kätkössä maailmalta, ettei kenkään olisi, tiennyt sen olemassaolosta.