— "Mutta ehkä sinun on vilu, orpana, koska noin käännät selkääsi kaminia vastaan?" lausui siihen Lörincz herra, joka pelkäsi että Menyhért setä nyt heti tarttuisi toivorikkaan poikansa tukkaan. "Älä ole noin viluinen, orpanani, sillä jos tytöt saavat tietää, että sinä piileskelet uunin ääressä, et koskaan saa vaimoa".
— "Sepä olisi kaunista", sanoi Menyhért herra, iskien silmää Sándor orpanallemme, jotta hän käyttäisi itseään järkevästi, "nyt kun juuri lähdemme kosiomatkalle häntä varten".
— "Mitä pirua!" huudahti Lörincz, uteliaasti kääntyen Sándor'in puoleen. "Siis ylkämiehen tapainen? Mutta tuleppas likemmäksi meitä, jotta paremmin näkisimme silmäsi".
Vaan sillä olisi tarvinnut olla pihtimet, joka tahtoi vetää Sándor orpanan esiin tuolta uunin nurkasta.
— "Ja kenellä on orpanani kylkiluu?" kysyi talon isäntä Menyhért sedältä.
Herra Menyhért puhalsi ensin poskensa pulleiksi, sillä hän tahtoi ilmoittaa suuren asian; laskettuansa toisen jalkansa toisen yli, katsoi hän lakeen ja sanoi:
— "Kunnioitettavan herra orpanani Gábor[11] Berkessyn, Csongrád'in komitatin protonotariuksen tyttärellä, neiti Linka'lla, jonka hänen rakas isänsä, joka on lapsuuden-ystäväni, jo vuonna 1830 komitati-kokouksessa, lupasi vanhemmalle pojalleni"
— "No, siinä tapauksessa voin sanoa, että se on kelpo tyttö", vakuutti Lörincz herra; "minä tunnen hänet; sangen kelpo perhe, isä, äiti, ainoa tytär; se ei todellakaan ole mikään halveksittava onni, jos he antavat hänet".
— "Jos he antavat hänet? Ja miksi eivät he antaisi?" kysyi Menyhért herra vähän närkästyneenä.
— "No, minä arvelin vaan sentähden", puolusti itseään Lörincz, "että orpana vielä on niin nuori".