— "Onko setäni kotona?"
— "Missä hän muuten olisi?"
— "Me olemme tulleet tänne äitin ja sisareni kanssa".
— "Ovatko nekin täällä? No, minä en ymmärrä, kuinka muilla ihmisillä on aikaa lähteä pois kodistaan ja kuljeksia viikkokausia ympäri maata".
— "Kutsukaa nyt esiin setäni, Boriska kulta, ja auttakaa meitä kapineita sisään tuomaan".
Talon kaunotar heitti vielä yhden myrkyllisen silmäyksen vaunuihin päin ja meni sitte takaisin kyökkiin; siellä näytti pimeästä uuninlävestä jotain valoa hämärtävän; Boriska huusi uuninläpeen:
— "No tulkaa pian ulos, on tullut vieraita".
Uuninlävestä kuului takaisin tämä lyhyt vastaus:
— "Odottakoot!"
Sillä aikaa oli Károly avannut vaunun-oven ja koska aina portaille asti oli likaa polviin saakka, kantoi hän sylissään ulos vaunuissa istuvat naiset. Toinen niistä oli hänen äitinsä, kunnianarvoisa, neljänkymmenen vuotinen vaimo, herttaisilla, lempeillä kasvoilla; toinen oli hänen sisarensa, iloinen, hilpeä, kaksitoista-vuotias pieni keijukainen, säihkyvillä silmillä ja suulla, joka alituisesti oli valmis nauramaan ja jaarittelemaan.