Huoneita oli talossa kyllä, mutta surettavaa oli niitä nähdä. Papujen, kukoritsan, sipulien jäännöksiä oli joka nurkassa. Vuoteet olivat siinä tilassa, johon ne viimeiseksi olivat jätetyt, toisessa huoneessa nuorta herraa, toisessa äitiä ja sisarta varten.
Abris herra ei paljon kursaillut vierastensa kanssa, vaan peläten, että kynttilä ehtisi loppua, jätti hän heidät ja toivotti heille hyvää yötä.
Károly meni heti maata sisäpuoliseen kamariin, naiset jäivät ulkopuoliseen.
— "Huh! tämä vuode on kylmä", sanoi Erzsike, tunnustellen jääkylmiä patjoja. "Täällä palellumme kuolijaksi, rakas äitini".
Sitte koputti hän Károly'in ovea.
— "Nukutko jo?"
— "Mitä tahdot, Lizike?"
— "Me pelkäämme täällä huoneessa".
— "Pane ovi auki, Erzsike".
— "Akkunassa ei ole varjostimia, ulkoa voipi nähdä tänne sisään, me emme saata riisua itseämme".