Ei tullut kysymykseenkään, että enään olisi käynyt nukkuminen. Jokainen kiiruhti pikemmin kuin paremmin pukemaan vaatteet päällensä, vilustumista välttääksensä, ja kaikkien jäsenet olivat kuin rikki ruhjotut.
Vuoteitten tekeminenkin kysyy taitavuutta. Muutamat vuoteet ovat semmoisia, että kun niihin on pannut maata, heti nukkuu. Päivänpaisteesen ulos asetetuissa patjoissa tuntuu vielä se lekkoinen lämpimä, jonka ne ovat ottaneet mukaansa; niihin saattaa niin hyvästi pesääntyä, matrassit ja tyynyt ovat niin taitavasti sijoitetut, että joka jäsen nauttii lepoa, mihinkä vaan itsensä kääntääkin, ja herättyänsä tuntee itsensä aivan virkistyneeksi. Toisissa vuoteissa taas ei voi saada mitään leposijaa, kuinka hyvänänsä kääntyy ja vääntyykin; milloin on vilu, milloin hiki; kun juuri on nukkumaisillansa, herää taas pelästyneenä ja loukkaa itsensä; toukat nakertavat, järsivät, jyrsivät laudoissa; sänky ratisee ja rätisee, ryskyy ja jyskyy; jos vihdoin nukkuu, näkee lakkaamatta unta rosvoista, ja herättyänsä ei jaksa kaulaa kääntää. Tästä tärkeästä tieteestä ei ole vielä mitään kirjaa kirjoitettu!
Vielä oli heidän yksi vaiva kärsittävänä, nimittäin aamiainen. Vieraat olisivat tosin mielellään jättäneet tämän katkeran kalkin — se on: katkeran kupin — tyhjentämättä, mutta Abris herra väitti vakavasti, että hänellä jo oli ollut kustannuksia kahvin polttamisesta ja maidon keittämisestä, jonka vuoksi se ei saa hukkaan mennä.
Kahvi oli vähäisen palanut, maito vähäisen piimettynyt, leipä vähäisen vanhettunut, mutta siitä huolimatta oli kaikki hyvää. Jokainen työnsi niitä vastenmielisesti vatsaansa, ja kun tämä oli tehty, käskettiin ajaa vaunut esiin, joiden kuskilaudalla Matyi istui syömättömin vatsoin.
Abrahám herra auttoi vieraita vaunuihin; nyt hän jo saattoi todella hymyillä. "He lähtevät jo", ajatteli hän itsekseen, "he eivät enää tarvitse mitään enempää".
Palkollisetkin tulivat nyt esiin, etunenässä Boriska, uusi liina päässä, hiukset pörrässä tuhkimon tavalla ja kasvot noessa; jokainen kantoi jotakin matkustajain kapineista, yritti hymyilemään ja sai juomarahaa nuorelta herralta. Abris herra suuteli kaikkia pois lähteviä, otti lakin käteensä ja toivotti onnellista matkaa. Károly hyppäsi kuskinlaudalle ja otti ohjakset kuskin kädestä; Abris herra luuli jo, että kaikki vaara oli ohitse — kun Matyi äkki-arvaamatta huusi:
— "Oi, kunnian herra! Minä unhoitin juoda sen viinilasin, jonka armollinen herra tahtoi antaa minulle aamulla".
Abris herra synkistyi vielä kerran, meni sisään huoneesensa ja toi sieltä sormistimen suuruisen lasin, johon oli kaadettu jotakin.
— "Onko tämä kaikki minulle?" kysyi Matyi; "minä pelkään että päihdyn siitä ja kaadan vaunut kumoon. Jumala siunatkoon armollista herraa, Jumala siunatkoon Boriskaa, ja teitäkin, Pannika! Viikon päästä tulemme takaisin ja silloin viivymme täällä kokonaisen viikon. — Soh, Ráró!"
Hyvä olikin, että hän nyt läimähytti hevosia, koko seura purskahti semmoiseen nauruun, että ainoastaan vaunujen kolina saattoi sitä hämmentää. Nuot neljä tulista juoksijaa nelistivät pois ja niitten jälestä neljä talonkoiraa, jotka hirveästi haukkuen seurasivat vaunuja kylän loppuun asti. Abris herra kahden palkollisensa kanssa pisti ulos päänsä portinsuusta ja uskalsi vasta sitte vetäytyä takaisin, kun näki, että vaunut todellakin katosivat hänen silmiensä edestä.