— "No, sinä veitikka!" lausui hän, Sándor orpanamme puoleen kääntyen, hellällä äidillisellä suoruudella, "emmekö ole valinneet sinulle kelpo tyttöä, he? Sinä paholaisen sikiö et ansaitsisi, että noin kelpo tyttö sinun puoleesi katsoo".
Sándor veikkomme katseli Linaa vastahakoisella hymyllä, ikäänkuin olisi ajatellut, että hän kuitenkin oli luullut tyttöä paljon kauniimmaksi, ennenkuin hänet näki. Mutta sekin on mahdollista, että hänen saappaansa olivat liiaksi ahtaat ja että hänen sen vuoksi oli vaikea nousta ylös tuolilta.
Linka hämmästyi ensi aluksi tästä sydämellisestä johdannosta, sitte pakeni hän häveliäästi punastuen isänsä viereen, ikäänkuin huutaaksensa häntä puolustuksekseen näin odottamatonta ryntäystä vastaan. Tämän huomattuansa tarttui vanha herra, niinkuin virressä veisataan, "kilpeen" ja rupesi keihäisille ryntääjiä vastaan.
— "Mutta te ette niin helposti ryöstä tytärtäni minulta, rouva orpanani!"
— "Me viemme hänet tosiaankin pois, taikka jätämme poikamme tänne herra orpanani luokse".
— "Hyvä, minä en pidä sillä väliä, minä otan molemmat. He tulevat minun pojikseni. Minä suostun".
Pikku Péter pelästyi näistä sanoista kovasti, juoksi isänsä polvien väliin, tarttui molemmin käsin hänen sääriinsä kiinni ja rupesi parkumaan:
— "Minä en tahdo tulla tuon sedän pojaksi. Viekää minut kotia. Minä pysyn taaton luona!"
Tästä komillisesta kohtauksesta teki lopun Gábor herran hirveä nauru, niinkuin jonkun operan lopussa vanha rumpu ja torvet yhtäkkiä rupeevat pärisemään eivätkä salli mitään laulua kuulla.
Menyhért setä ravisti pois jaloistaan tuon pienen takkiaisen ja lykkäsi hänet äidin luokse; istukoon kiinni tähän, tuo siunattu poika mukula!