Péterke totteli ja pisti perhosen housujensa taskuun, ja kaikkien niitten perhosten ja kovakuoriaisten kanssa, jotka hän sai kiinni, juoksi hän äitinsä luokse, heiluttaen paksua päätänsä molemmille puolille. Kaikki näytämme Linka tädille. Hän siitä oikein ihastuu.
Vihdoin sattui hän tuossa suuressa kovakuoriais-jahdissaan tulemaan mehiläisten luokse, ja nähdessään, kuinka paljon kovakuoriaisia siellä oli, pani hän heti alkuun jahdin näitä vastaan, jolloin mehiläiset pistelivät häntä niin pahanpäiväisesti, että kun äiti hänen kauheasta porustaan riensi sinne, hänen toinen poskensa jo oli ajettunut, niinkuin limppu, silmä kokonaan kadonnut ajetuksesta ja suu niin vinoon mennyt, että sitä vaan toiselta sivulta saattoi nähdä.
Onnettomuus oli tapahtunut; kylmää, lämmintä, öljyä, viinaa, mitä vaan mikin tiesi neuvoa, pantiin pulaan joutuneen pojan kasvoille, mutta ajetus ei kuitenkaan ottanut siitä lähteäksensä. Tämän tulevaisuus on kolmeksi päiväksi taattu. Hänen täytyy istua tahi maata alallansa yhdessä paikassa, kasvot sidottuina; hänen vieressään istuva palkkavaimo hautoo joka puolen tunnin päästä kylmällä vedellä hänen poskiansa. Sen verran olemme tästä voittaneet, ettei poika seuraavain ratkaisevien päivien aikana voi kaikkialla olla jaloissa.
Linka toimiskeli varsin ahkerasti kyökissä, joka hänelle oli varsin hyvä tekosyy tuosta viattomasta huvituksesta pakenemiseen. Siellä kuuli hän ennen pitkää taas tulleitten vaunujen kolinaa. Hän ei siihen huomiotansa kiinnittänyt, hän piti vaan huolta paististaan ja pannuistaan. Sitä hän ei kuitenkaan voinut estää, että uteliaat piiat juoksivat akkunaan katsomaan, kuka oli tullut, ja suurella riemulla siitä puhuivat:
— "Oi neiti! Komeat vaunut ajoivat pihaan; sepä vasta kuski on; ei semmoinen, kuin tuo Marczi; kuinka hänen palttinaiset paidanhihansa loistavat! Nyt hyppää yksi siunatun kaunis kavaljeri alas vaunuista ja auttaa siitä ulos muhkeata herrasrouvaa ja pientä punaposkista neittä. Tämäpä nuori herra vasta ylkämieheksi kelpaa!"
— "Mitä te siellä lavertelette", sanoi siihen harmistuneena Linka; "olisi parempi, jos pitäisitte vaaria asioistanne".
Mutta piiat eivät vielä olleet tulleet pois akkunasta, kun uusi töminä kiihoitti heidän uteliaisuuttansa. Hevonen nelisti pihalle, ja kun se oli seisahtunut ja ratsastaja sen selästä alas astunut, kuului ulkoa hienolla, teeskennellyllä nenä-äänellä seuraavat sanat, arvattavasti talon herralle lausutut:
— "Minä olen Kálmán Sós. Tahdoin tulla kunnia-tervehdyksille".
Nämät sanat kuultuansa heitti Linka munankuoret jauhojen sekaan ruskosen sijasta ja pelästyi siitä taas niin, että viskasi Regélö'n, jonka oli esiliinansa taskuun kätkenyt, enempää ajattelematta tuleen.
— "Mitä neiti tekee!" huudahti paksu kyökkipiika, "soittaahan liekki palaneen paperin jäännökset ruokaan!"