Sohvan toisessa päässä istuu Zsuzsi täti, joka lakkaamatta kaivaa nenäänsä etusormellaan ja kuiskaamalla selittelee jotakin sohvan toisessa nurkassa istuvalle hiljaiselle rouvalle, jonka tunnemme Károly'in äidiksi, rouva Tállyai'ksi, joka taas puolestansa kaikin tavoin koettaa näyttää niin hiljaiselta kuin suinkin; hän antautuu kohtalonsa alaiseksi ja kuultelee ääneti Zsuzsi tädin liukkaita valheita, joihin tämä tuon tuostakin niin sekoittuu, ettei itsekään tiedä niistä suoriutua.
Hänen vieressään seisoo Sándor orpanamme, joka näyttää kokonansa hämilleen joutuneen, nähdessään näin monta ihmistä yhdessä seurassa, mutta jonka päähän ei pöllähdä varoa, että niitten joukossa on kaksi kilpakosijaakin. Menyhért herra antaa hänelle matalalla äänellä kiiremmittäin viisaita neuvoja, miten hänen tulee käyttää itseään, kun hän puhuu, kun hän kertoo ja kun hän sanoo jotakin; pöydässä pitäköön hän vaaria veitsestä ja kahvelista; älköön purko leipää, vaan leikatkoon sitä veitsellä; älköön pyyhkikö suutansa pöytäliinaan; älköön kaatako lasiansa kumoon; älköön pistäkö suolakkoon kynsiänsä, vaan veitsen-kärjen; älköön juoko heti sopan päälle; älköön puhuko, suu täynnä ruokaa, älköönkä juoko etikkaa, öljyä ja pesovettä. Edelleen, älköön hän kääntäkö selkäänsä ketäkään päin, älköön katkaisko kenenkään puhetta, älköön rykikö paljon, ja muuta senlaista, joka kaikki Sándor orpanaltamme riisti senkin vähän rohkeutta, minkä uusi atilla oli hänelle antanut.
Toisella puolella seisoo Károly, kaunis, teeskentelemätön nuorukainen, jonka iloisilla kasvoilla ei näe mitään juhlallista kankeutta. Hän puhuu hiljaan ja leikillisesti sisarensa, tuon pienen, vallattoman Lizan kanssa, jonka veitikkamaiset silmät tuon tuostakin lentävät toiselle puolelle, sillä aikaa kuin hän aina löytää jotakin korjattavaa veljensä kaulaliinassa, paidankauluksessa, hiuskäherissä, taikka ottaa jonkun pienen untuvan hänen takistansa, kaikki niin salaisesti, ettei kukaan, paitsi me, sitä huomaa.
Akkunan vieressä seisoo vihdoin Kálmán runoilija, kädet rinnalle ristiin laskettuna, nojautuen tuolinselkää vastaan. Hän koettaa kasvoillensa kuvata kaikkea mahdollisinta onnettomuutta; semmoiset onnettoman-näköiset kasvot vaikuttavat suuresti nuoriin tyttöihin. Kalpea kuutamo-katsanto; salaiset huokaukset, murheellinen hymy, kun toiset nauravat; vetäytyä syrjään johonkin nurkkaan, johon jokainen voi nähdä, ja sieltä, toisten huvitellessa ja iloitellessa, maailmaa-vihaavilla silmäyksillä katsella ihmisturhuuden markkinoita; silloin tällöin yskähtää, ja jos kysytään, minkätähden yskii, haaveksivalla tyvenyydellä laskea käsi rintaa vastaan ja puhua lähenevästä syksystä, putoavista lehdistä ja suloisista unelmista pudonneitten lehtien alla; runollisilla vertauksilla lausua, että tämän yskän ääni on kolkutus toisen maailman portille, ja muita tämänkaltaisia voipi aina varmalla menestyksellä käyttää kokemattomia sydämiä vastaan.
Tämmöiseen sotajärjestykseen olivat viholliset pretendentit (hakijat) asettuneet. Voimakkain niistä oli epäilemättä Sajtóry Gulyásin perhe. Heidät oli vanha tuttavuus talon herran kanssa, tämän entiset lupaukset, heidän oma rohkeutensa ja kaikkein tyhmien suojelus-jumala asettanut edullisimpaan asemaan, siitä huolimatta, että pikku nostoväki, tuo kaikkihävittävä Péterke, sodassa mehiläisiä vastaan ennakolta oli tullut taisteluun kykenemättömäksi. Runoilija Kálmán oli jo itsessään kyllä vaarallinen, värssyissään kuohuvain salaisten kiihoitusten ja sydäntä lumoovain kapinaliittojen kautta, kun sitä vastoin Károly oli joutunut huonoimpaan asentoon. Hänellä oli suora, vilpitön sydän, hänen huulensa eivät osanneet valhetella, hänen kasvonsa eivät tietäneet teeskentelystä; siihen tuli vielä lisäksi se onnettomuus, että hänen kelpo äitinsä ei edes yrittänytkään poikansa avuja ja hyviä ominaisuuksia kiittämään, vaan päin vastoin, joka kerta kuin hänestä tuli puhe, avosydämisesti kaikille kertoi, että hän oli kevytmielinen poika, joka sekä ylioppilas-aikanansa että sen jälestäkin oli tuhlannut sangen paljon rahoja, niinkuin myös suuri kortinlyöjä ja että hänellä oli kaikenlaisia pahoja tapoja, niin että Linka raukalle varmaankin jo ennakolta olisi annettu rukkaset käteen, jos ei kaikeksi onneksi Lizinkan muodossa hänen rinnallensa olisi pantu viekas pieni suojelushenki, joka arvattavasti vielä on kääntävä koko seuran.
Gábor herra astui taluttaen tytärtänsä, ja vei hänet rouva Tállyai'n luokse. Tyttö suuteli tämän kättä ja asetettiin sitte istumaan sohvaan molempien rouvien välille. Tässä tilaisuudessa oli varsin hupaista nähdä, kuinka Zsuzsi täti puheella, imarruksella, niiauksellä ja sopimattomilla kysymyksillä koetti valloittaa häntä, siten estääksensä toista rouvaa puheisin pääsemästä.
— "Oi, kuinka kaunis, kuinka suloinen, mitenkä valkoiset kätöset, vielä palas lapsi ja jo niin kelpo emäntä! Minä näin teidän puutarhanne, minun täytyy tunnustaa, että se oli mestarillisessa kunnossa. Mimmoisia kaalinpäitä! Ja sitte tämä hiuslaitos! Se on aina ollut mielestäni kauniin. Minä näin myöskin teidän hillo-marjanne. Oivallista! Minäkin vielä opetan teille jotain, kuinka orapihlajan marjoja keitetään. Ei kukaan ole koskaan parempaa syönyt. Jahka vaan kerta olemme Makksalva'ssa. Sándor rakastaa niitä sanomattomasti. Oi Sándor rakastaa julmasti makeisia, hän on kokonaan isänsä poika. No, mutta makeinta hän ei vielä ole maistanut. No, no, älkää punastuko, pikku tyttö hupsu, minä lyön vetoa, ettei hän sitte enää huoli muista makeisista".
Tyttö parka näytti istuvan kuin okailla tämän puheen aikana. Kaikeksi onneksi riensi Lizinka hänen luoksensa ja syleili häntä; he rakensivat heti tuttavuutta toinen toisensa kanssa, jonka johdosta Linka sai tilaisuuden uuden ystävänsä kanssa vetäytyä viereiseen huoneesen, jättäen koko tuon kauniin seuran aivan hämilleen. Tytöt eivät palanneetkaan takaisin, ennenkuin heitä kutsuttiin päivällisille ja silloin he jo sinuttelivat toisiaan. Tyttöjen kesken käy tuttavuuden tekeminen sangen helposti; ikä-eroituksesta huolimatta oli "sainte alliance" (pyhä liitto) muutamain minutien kuluessa solmittu, ja näkyväinen seuraus heidän ensimmäisestä keskustelustaan oli se, että Linka jo paljon leppeämmillä silmillä katseli Károly'ia kuin Sándor orpanaamme. Kálmán pysyi kuitenkin yhä vielä vaarallisimpana hänelle; häneen katseli Linka vaan salaisilla vilkauksilla, ollen vakuutettu siitä, että tämäkin häntä yhä piti silmällä.
Pöytään istuttiin nyt sillä tavoin, että molemmat rouvat asettuivat sen ylipäähän, vanha herra alipäähän, hänen viereensä kummallekin puolelle molemmat tytöt, Sándor ja Károly toisiansa vastapäätä, siten että Sándor tuli Károly'in sisaren rinnalle ja Károly Linkan viereen. Runoilija istui rouva Tállyai'n ja Menyhért herra puolisonsa viereen.
Soppa syötiin ilman minkäänlaista häiriötä; lusikka on, niinkuin tunnettu, kaikista viattomin ase. Mitään vahinkoa ei sen vuoksi tapahtunut, paitsi että Sándor orpanamme, nähdessään kuinka Kálmán runoilija, silloisen muodin mukaan, ei pitänyt lusikkaa kolmen sormen välissä, vaan kämmenessä, myöskin tahtoi tehdä samoin ja kaatoi onnellisesti ensimmäisen lusikallisen takkinsa hihaan.