Tuo hyvä rouva rupesi nyt tarmonsa takaa voivottelemaan:
— "Minä olen hukassa! Olen kadottanut poikani ijäksi! Toisen murhasivat mehiläiset, tämän surmasi hevonen. Oi, ettemme koskaan olisi tulleet tähän taloon, taikka että ennemmin olisimme ajaneet kumoon tiellä ja taittaneet niskamme! Sinä olet syypää kaikkiin, sinä vanha narri! Minkätähden tahdoit naittaa poikasi näin nuorella iällä, nyt hän on hukkaan joutunut, sinä voit juosta hänen peräänsä maailman loppuun asti. Ja tuo kuski hupsu, miks'ei hän saattanut valjastaa hevosia? Ja tuo herra, joka tunsi hevosen, miksi antoi hän hänen astua sen selkään? Missä on nyt poikani?"
— "Mutta missä on hevoseni?" kysyi Kálmán, joka oli yhtä pelästyksissään siitä, että Sándor oli vienyt hevosen, kuin Zsuzsi täti siitä, että hevonen oli vienyt Sándor'in.
— "Oi hyvä Jumala, hyvä Jumala! Kuinka voin lähteä kotia ilman poikaani?"
— "Ja kuinka voin minä lähteä kotia ilman hevostani?"
No näistäkös sanoista Zsuzsi täti kiroili runoilijaa: hänen olisi ollut parempi syntyä sokeana maailmaan! Ja pannaksensa kukkuraa mittaan, rupesi hän soimaamaan talonväkeä, järjestänsä kaikkia, tyttöjä siitä, etteivät olleet ottaneet Sándor'ia vaunuihinsa, silloin hän ei olisi turmioon joutunut; vanhaa Berkessyä siitä, että hän oli sallinut pojan juoda viiniä, muuten tämä ei olisi uskaltanut istua hevosen selkään, ja vihdoin kaikkia ihmisiä yleensä, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta, että he töllistelivät suu ammoillaan, mikseivät he juokse, juokse, kukin taholleen, hänen kadonnutta poikaansa etsimään?
Menyhért herra vihdoin ei enää jaksanut kärsiä kaikkea tätä melua, vaan rupesi ärisemään.
— "Oh, mitä sinä voivottelet tuota siunattua poika-mukulaa! Minua ei tosiaankaan surkuteltu, Györin linnan edustalla ollessani, ja siellä sentään ammuttiinkin. Hän palaa varmaan takaisin, ole huoleti siitä; rikkaruoho ei häviä; ihmisiä ei ole enää tällä vuosisadalla varastettu, äläkä pelkää, että ne aloittavat sinun pojallasi; jos se penikka on eksynyt, pitää kyllä herra orpanani huolta siitä, että hän taas löydetään".
Nämät sanat koskivat sanomattoman katkerasti Zsuzsi tädin sydämeen. Että isä näin armottomasti saattaa puhua kadonneesta pojastaan, se on kauhistuttavaa! Hän ei tietänyt hänelle mitään vastata, vaan syöksi sisään siihen pieneen syrjäkamariin, jossa Péterke lepäsi, pannukakkua syöden, heittäytyi vielä jälellä olevan lapsensa viereen ja alkoi katkerasti itkeä nyyhkyttää. Siitä putosi Péterke'n suusta pannukakku, itku tarttui häneenkin ja nyt parkuivat molemmat kilpaa, ystävyydestä toisiinsa.
Berkessy oli sillä välin ryhtynyt tehokkaisin toimenpitoihin; hän pani koko talonväen liikkeelle ja lähetti minkä jalkaisin, minkä ratsain eri tahoille kadonnutta nuorukaista etsimään, kaikkialta tiedustelemaan ja takaisin tuomaan, mistä vaan hänet löytävät.