"No kenties te nyt pääsette tästä ikävästä toimesta, mutta te ette koskaan tule majuriksi, sen voin teille vakuuttaa, herra ratsumestari!"
"Ei tällä tappelu-tantereella!"
Ratsumestari astui nyt alas pöydältä ja käski palvelijansa leikata hänelle ratsuraippaa jostakin pajun-oksasta, sillä hänen piiskansa toimitti nyt toista virkaa. Sitten ratsasti hän ulos arolle ja palasi vasta myöhään illalla.
Kun astui maahan kohtasi hän hetkeksi Bilágoschin. Tämä lausui hänelle ainoastaan tuon ainoan sanan: "kauheata!"
Bilágoschi oli matkapuvussa.
"Herra kapteni", sanoi hän Föhnwald'ille, "teidän jalon käytöksenne johdosta olen tehnyt päätöksen, johon ei mikään olisi voinut minua saattaa. Minä lähden pikimältä kaupunkiin, tunnen nimeksi erään koronkiskojan siellä, joka lainaa rahoja 100 prosenttia vastaan. Hänelle annan minä pantiksi ruumiini ja sieluni ynnä tulevan vuoden sadon. Lainaan rahoja millä ehdoilla hyvänsä, vaikka joudunkin rappiolle joksikuksi ajaksi; mutta maksaa minun pitää. Kunnes palajan jätän vaimoni ja lapseni teidän suojaanne".
"Hyvä! kunniasanani: ei kukaan ole uskaltava heitä vahingoittaa".
Bilágoschi lähti myöhään yöllä,
Föhnwald piti sanansa. Kahden päivän kuluessa oli tuleva rauha. Sotamiesten läsnäolo tuskin huomattiinkaan, heidän käytöksensä palvelusväkeä kohtaan oli siivo ja he olivat avullisna veden kantamisessa kaukaisesta kaivosta. Sotilaat säästivät muonatavavoita, niinhyvin ihmisten kuin elukoidenkin.
Föhnwald ei kohdannut naisia ainoatakaan kertaa, hän vältti heitä.