Herra Saiturikin pysyi siivosti vierashuoneessa eikä häirinnyt ketään hävyttömyyksillään.
Kolmantena päivänä odotti jokainen tuskallisena Bilágoschin palaamista. Tänään hän varmaankin palajaa kaupungista.
Föhnwald ratsasti itse kaksi kertaa päivässä tilusten rajalle katsomaan eikö herra Bilágoschia vielä kuulunut.
Viimeinkin eräänä iltapäivänä kuului vaunujen ratina pihalta.
Naiset riensivät ikkunoiden luo, Föhnwald portaille.
Mikä katkera erehdys!
Bilágoschi ei tullutkaan, vaan rahan-vartija. Hänen kanssansa istui vaunuissa kaksi santarmia pajonetit taivasta kohti.
Herra Konyecz oli ylpeästi pistänyt suuren kirjeen rintataskuunsa, ja nousten vaunuista sanoi hän esimiehen käskevällä äänellä santarmeille, että hekin saivat astua alas ja portailla odottaa uusia käskyjä.
Nyt meni hän juhlallisesti, jalkojansa laahaten, eteenpäin. Föhnwald seurasi häntä.
Herra Saiturikin riensi piilopaikastaan. Molemmat heimolais-sielut loistivat niin suloisesti toinen toistansa vastaan.
Herra Konyecz veti esilie tuon suuren kirjeen rintataskustansa ja ojensi sen voittosaaliina herra Saiturille.