Ratsumestari Föhnwald seisoi ikkunanpieleen nojautuneena ja kummasteli sitä suloutta ja vakavuutta, jolla tämä lapsi toimitti ikävän tehtävänsä.
Kun tämä oli suoritettu, s.o. kun kuitti oli Ilonkan kädessä ja tukatit herra Saiturin kukkarossa, astui herra Konyecz esille. Hän oli nojautunut esimiehensä tuolin selkäpuuhun ja tarkastanut laskuja, ett'ei erehdyksiä tapahtuisi. Nyt hän astui lähemmäksi ja veti esille jotakin, joka tähän asti oli ollut piiloitettuna hänen selkänsä takana. Hymyillen ja kulmiansa kohottaen, ikäänkuin olisi vakuutettu siitä, että hänen leikintekonsa oli hyvin onnistunut, vaikk'ei hän tahtonut ensimmäiseksi nauraa, hän lähestyi.
"Ja sitten pieni sakko, pieni neitini!" sanoi hän ojentaen Ilonkalle jonkinmoisen setelin.
"Mitä tämä on?"
"Olkaa niin hyvä ja katsokaa".
Ja hän tuli nyt asian perille. Nuo tupakkalehdet, joita hänen äitinsä oli pistänyt sohvan päällyksen alle, varjellakseen kangasta koilta, olivat nostaneet isällisen valtion vihaa. Rangaistus oli viisi gulden'ia ja muutamia kreutzeriä.
Tämäkin oli maksettava.
Ilonka käsitti varsin hyvästi, että olisi ollut turha sanoa, ett'ei löytynyt talossa enempää rahoja. Vastaus olisi ollut: "No me odotamme kunnes tulee".
Herra Konyecz seisoi ilkkuen tytön edessä nauttien hänen hämmästystänsä.
Ilonka pisti käden taskuunsa ja otti siitä veitsen.