"No se on omituista! Tämä Andjaldy on peijakkaan hidas ihminen.
Kuuletteko armaani!"
Malvina ei kiinnittänyt huomiotansa siihen.
Herra Andjaldy tarttui hattuunsa ja jätti hyvästi.
"Minun täytyy mennä; hyvää yötä!"
Mitään käden suutelemista ei tällä kertaa tapahtunut.
Herra Lemming katseli kelloansa ja huomasi että sen oli aika panna maata, joka äsken oli parantunut sairaudesta.
Hän sanoi olevansa pahoillaan siitä, ettei saanut olla kuulemassa kaikkia niitä merkillisiä seikkoja, jotka pelasivat herra Elemér'in niin merkillisellä tavalla. Vaan huomenna hän kuulustelee niitä rouvaltansa. Nyt oli tohtoria totteleminen. Lääkärin määräys on pyhä käsky. Hän pyysi sentähden saadakseen toivottaa itsellensä hyvää yötä.
Vaan oikeastaan hän ajatteli itsekseen: "on paljoa viisaampi, että tämä nuori mies on yksinään rouvan kanssa, joka on hänelle äidin sijassa, kuin että olemme kaikki kolme yhdessä. Tämä nuori mies tarvitsee nyt epäilemättä rahoja; matkapassin on hän saanut isältänsä ja jos Lemming jää, niin hänen kukkaronsa kaula varmaankin pitenee. Puhukoon siis rouvan kanssa, minä olen nukkuvinani".
"Te olette siis jo olleet isänne luona?" kysyi Malvina, kun olivat kahden kesken.
"Kävin siellä; hän ajoi kuin ajoikin minut jo ulos".