Kuku mielellään kuuntelee rosvojuttuja? Hevosen selässä ja jalkaisin kulkevista ryöväreistä? No, minä kerron muutamia, joissa ei ole kumpaakaan laatua.
Herra Lemming sanoi eräänä päivänä rouvallensa: "Madame! Tunnetteko markiisi Montefioren? Kyllä! Ja myöskin paronessa Anselmin? Kyllä hänenkin. Ja kaikkien ylistämän paronessa von Radák'in? Miks'ette! Tietäkää siis, että nämä kaikki yhteensä eivät koko vuoden kuluessa kirjoita ulostekojensa joukkoon niin suuria summia hyväätekeväisiä tarkoituksia varten, kuin te pakoitatte minun kirjoittamaan omiini. Ei päivääkään mene ohitse, ilman että te olette pelastanut onnettoman perheen-isän yhdeksän lapsensa kanssa nälkään kuolemasta, tai pelastanut hukkumasta sen onnettoman virkamiehen kunnian, joka on korttipelissä hävittänyt hänen huostaansa uskotut rahat, tai olette hankkinut jollekin kirjailija-vainaalle hautaus-apua, tai teettänyt jollekin rammalle Honvéd-soturille keinollisen jalan, tai on teidän täytynyt antaa morsius-apua jollekin isättömälle ja äidittömälle tytölle, puhumattakaan noista tuhansista julkisista keräyslistoista, joihin ette koskaan laiminlyö kirjoittaa. Luulenpa teidän maksavan veroa sekä paaville että Garibaldille".
Lemming luultavasti ajatteli salaa jotakin muuta, ett'ei Malvina lahjoittanut paaville eikä Garibaldillekaan mitään ja ett'ei näitä autettuja onnettomia missään ollutkaan, mutta hän ei uskaltanut antaa tämän ajatuksen tulla ilmi.
"Tietäkää, lemmittyni", virkkoi Lemming viimein, "minä olen jo tähän kyllästynyt".
"No", vastasi kaunis rouva, olkapäitään kohauttaen, "tästä hetkestä lähtien voitte pääkirjastanne pyyhkiä pois sanat hyväntekeväiset tarkoitukset". — Ikäänkuin kauniilla rouvalla olisi vaan yksi avain miehensä raha-arkkuun, joka kaikkien sanomalehti-ilmoitusten mukaan on tulenkestävä ja mahdoton murtaa auki. Huoleti voi herra Lemming vaatia tehtailijan oikeuteen. Hänen arkkuansa ei ole mahdoton avata.
Puolen vuoden kuluttua sanoi herra Lemming taas rouvallensa: "Madame! oletteko kuullut kreivinna Persigny'ä mainittavan? Totta kaiketi! Oletteko koskaan lukenut ruhtinatar Metternich'istä? Epäilemättä. Eikö teille ole joskus kerrottu paronitar Rothschild'ista? Aivan varmaan, luulen ma! — No niin, nämä kolme suurinta komeutta harrastavaa naista Europassa eivät lähetä miehillensä kiusaksi niin monta rätinkiä muotikauppiailta ja kultasepiltä, kuin te, armaani, yksinänne minulle lähetätte. Minun täytyy ajatella, että te uusiin silkkivaatteisin ja pitseihin pukeutte kolmasti päivässä ja ett'ette käytä yhtäkään pukua useammin, kuin kerran".
Herra Lemming tosin ajatteli vallan toista, että hänen rakas puolisonsa ylipäänsä ei käyttänyt näitä kalliita tavaroita, vaan että hän niillä teki sellaista omituista kauppaa, että hän toisessa paikassa osti nämä tavarat mistä hinnasta hyvänsä, myydäkseen ne toisessa paikassa halpaan hintaan, siten hankkiaksensa rahaa. Rätingit hänen herra miehensä maksaa, joka näissä kaupoissa tuli sata prosenttia tappiolle. Herra Lemming'illä ei kuitenkaan ollut uskallusta sitä lausua.
Malvina vastasi tähän: "Eikö totta, tämähän on käyttämätöntä, rakas ystävä?"
"Päinvastoin, minulla on omat aivan vakaat ajatukseni asiasta. Minä tiedän, että niin on oleva, ja jollette olisi laillinen vaimoni, sanoisin: te suvaitsette saattaa minut perin köyhäksi sen verrattoman onnen tähden, että saan sanoa teitä omakseni. Tämä on, kuten suurten sopii. Mutta koska me muodostamme laillisen perheellisen yhdistyksen, niin minun täytyy teille huomauttaa sellaista aikaa, jolloin 'talollemme' tulee elämän ehdoksi, että talon naiset joksikin aikaa lakkaavat menoja tekemästä".
"Sepä tosiaankin olisi merkillinen ajan vaihde! Aivan syksyn tullessa, säsongin alussa. Oletteko menettänyt järkenne? Onko missään maailmassa aviomiestä, joka puolisoansa hämmästyttäisi sellaisella pyynnöllä säsongin alussa? En puhuisi mitään, jos sen tekisitte paaston ajalla tai uuden vuoden aikaan. Maalla pidän kuusi viikkoa samaa crèpe-vaatteesta tehtyä hametta ja jos tahdotte, niin olen ilman lakeijaa. Mutta nyt minun on, rakas ystävä, vallan mahdoton noudattaa käskyänne".