Tästä päivästä lähtien hän ei enää lukenut Englannin kieltä. Kun miekkailuharjoitus oli loppunut, hyppäsi hän kirjoituspöytänsä ääreen, etsi siellä paperikasasta sata guldenia ja työnsi ne Ilonkalle maksuksi ensimmäisen kuukauden harjoitustunneista. Lapsi raukka — kuinka hän oli hyvillään näistä rahoista!
Hänellä ei ollut vähäinen kiire tulla kotiin jättämään ne huolestuneelle äidillensä. Nyt on hänellä jotakin, jolla ostaisi polttopuita talveksi, maksaisi lääkärin ja rohdot, hankkia vähän ravintoa sairaalle ja säästää hyyryä varten. Hänen ei enää tarvinnut taistella jokapäiväistä huolta vastaan elatuksen tähden eikä puutteita vastaan. Sadalla guldenilla voidaan hankkia sangen paljon.
Ja mistä hänellä oli tämä tulo? Ei sellaisista ominaisuuksista, joista naiset tavallisesti ylpeilevät: kauneutensa, neronsa tai hienon sivistyksen taikka muun sellaisen ominaisuuden ansioksi hän ei sitä voinut lukea; hänen oli siitä kiittäminen ainoastaan vähäpätöistä ruumiin taitavuutta, josta ominaisuudesta hän ei luullut koskaan saavansa hyötyä, mutta olipa se nyt kasvanut kultaisia hedelmiä kantavaksi puuksi, joka sattumalta oli eksynyt oikullisen naisen a aivoissa syntyneihin puutarhoihin.
Luulisipa että Ilonka tästä vaan tunsi huvia ja virvoitusta. Asia ei kumminkaan ollutkaan niin, juuri sen vuoksi että se oli huvia ja virvoitusta.
Hänen kotonansa vallitsi suuri suru — unettomat yöt, joita mielipuolen isän raivonpuuskaukset häiritsivät, — heikkohermoisen äidin alituinen vapiseminen ja pelko, — kuuromykän veljen eläimen tapainen riippuvaisuus ainoassa olennossa, joka häntä ymmärsi; — kyyneliä päivällä, huokauksia yöllä — ja tätä surkeata elämää yhä lakkaamatta. Tästä oli poikkeuksena kaksi tuntia päivässä, jolloin hänen täytyi hymyillä, meluta ja riemuita — sillä hän sai siitä maksun.
Kun sitte leikki, pilapuheet ja riemu olivat tauonneet, — silloin hänen tuli aina mieleensä, miten kurja tila sill'aikaa oli kotona ollut!
Kun Ilonka otti päällysvaatteensa mennäkseen opetustuntiansa antamaan, saatuansa isänsä rauhoitetuksi, suudeltuaan pois kyyneleet äitinsä kasvoilta, ja kun hän oli salaa päässyt hiipimään pienen veljensä luota — niin hän huokasi raskaasti. Ja nämä huokaukset sanoivat: menkäämme huvittelemaan!
Mutta koska se tuottaa leipää, niin — — — Tosin katkeraa leipää, mutta leipää kumminkin.
13 Luku.
Kaikellaisia rosvojuttuja.