Kuka siis täällä miljonia jakelee ympärillensä?
Suo mulle anteeksi, ystäväni romaanin-kirjoittaja, että olemme itävaltalaisessa kruununmaassa, siinä maassa, jossa on kymmenen kreutzerin hintaisia valtion velkaseteleitä, jossa ministerikin lyö suutansa vasten jos siitä sattuu pääsemään sana "miljona!" jossa sellaisten maatilusten omistajalla, joiden arvo on miljona, ei ole kymmentä äyriä kovaa rahaa taskussa. Ja kumminkin kuulee puhuttavan miljonasta, joka on voitettava! Sehän on kaiken runoilijoille sallitun vapauden rajojen ulkopuolella. Pikemmin voisit puhua fröökinöistä, joilla on kalanpyrstöt, tai muuttaa koko romaanisi näyttämöpaikka Belgiaan tai Amerikaan.
Ompa tosiaankin kysymys miljonan voittamisesta, noin miljonan suuruisesta summasta, joka vaan on jonkun vastaanotettava, — sen, jonka eteen pelipallo seisattuu. Pelipöytänä on avara autio valtakunta, jonka laajuus on enemmän kuin kolmetuhatta neliöpeninkulmaa, jossa ei ole ainoatakaan viheriäistä paikkaa.
Tänä vuonna tällä summattoman laajalla alalla — ei kasvanut mitään. Tulevana vuonna se on oleva yhtä autio, sillä tänä vuonna siihen ei kylvetä mitään, koska ei ole ollenkaan siementä. Tälle maalle käy niinkuin Kivikko-Arapialle, niinkuin Kuuvuorien seudulle, niinkuin Palmyran kotomaalle, jotka kaikki ovat olleet kerran Edenin yrttitarhoja, vaan nyt ovat erämaita, monen päivämatkan laajuudelta ihmisten ja eläinten hylkäämät, soran peittämine komeine rakennuksineen tiettömällä aromaalla.
Kuitenkin käynee hallitseville vaikeaksi odottaa tällaista kohtaloa yhtä kylmäkiskoisesti kuin muita tässä maassa kasvavia onnettomuuksia. Sen vuoksi ylhäisemmissä piireissä päätettiin, että miljona mittaa jyviä jaettaisiin hätää kärsivälle väestölle — edeltäkäsin, etteivät vainiot jäisi kesannoiksi.
Miljona mittaa jyviä piti siis niin pian kuin suinkin ja säntillensä hankittaman, kuljetettaman oikeaan seutuun ja paikkakuntaan ja siellä viipymättä jaettaman; syksy on aivan tulossa, joka päivä on kallis-arvoinen ja sitä ei voi rahallakaan korvata. Sateinen aika on vast'ikään alkanut, maa on saanut kylliksi mehua, aivan nyt tarvitaan siemen-ohria. Aikaa ei käy uhraaminen keskusteluihin. — Kuka tämän jyvämäärän hankkii? Tietysti otetaan se tavaran hankkijaksi, joka suostuu hankkimaan sen helpoimmilla ehdoilla.
Helpoimmilla ehdoilla, ha ha ha!
Huomaatkos nyt arvoisa lukija, minkä vuoksi Lemmingin täytyi haalia kokoon kaikki rahat, mitkä suinkin taisi, heittääkseen ne vaakaan, jonka kieli, jos se kallistuu hänen voitoksensa, lausuu: "miljona on sinun?" Joko nyt tajuat minkä vuoksi rahamiesten rouvat sellaisissa tilaisuuksissa jättävät kalleutensa panttiin ja miksi rahamiehet eivät sellaisina aikoina maksa puolisoittensa rätinkejä? Kohta sen huomaamme vielä paremmin. Silti voimme nyt jo olla vakuutetut, että miljona tosiaankin on olemassa; ettei se ole mikään kumma, eikä haaveksittu numero, vaan uusia rahoja, suorastaan rahapajasta tullutta, siis niin sanottua viheriäistä kultaa. Ei tarvita monia konstikkaita laskuja, vaan aivan yksinkertainen vähennyslasku. Neljä pois viidestä tekee yhden. Kuinka sitä valtio tietäisi, oliko se vilja, jonka rehellinen maamies kylvää ja multaa maahan, viisikertaisesti puhdistettua, vai oliko siihen kohtalaisesti sekoitettu rikkaruohoa, multaa ja torajyviä?
Äänetön maa sen tietää.
* * * * *