Mitä herra Andjaldy tähän aikaan luki esimiehensä salaisesta päiväkirjasta? Saakaamme tieto siitäkin.
Tänään edellä puolen päivää oli Lemming luonani. Hän puhui paljon jyvälainasta. Luulempa, että hän haluaa saada jyvän hankkimista toimekseen,
Tosi on, että paljon riippuu minusta, mutta ei kaikki. Hallitsevissa piireissä minun lausumani sana voi kahden tasapainossa olevan vaakalaudan kesken ratkaista asian sille suunnalle, mitä minä tahdon. Minun vaan tulee sovittaa niin, etteivät vaakalaudat ole yhden painoiset. Toisella urakkamiehellä on tarkempi omatunto kuin toisella. Lemmingillä mielestäni sitä on vähimmän.
Tämä asia on hyvin arveluttava. Koko tulevaisen vuoden siunaus, kokonaisen maan menestys on siitä riippuva.
Tämä ei ole sentapainen asia, kuin sotajoukon muonavarain hankkiminen. Jospa sotamies saisikin pelkkää myllyntomua jauhojen asemesta, niin ei hän kumminkaan siitä kärsi mitään vahinkoa. Kuta mustempi hänen leipänsä on, sitä paremmin se ravitsee. Eikä sotamiehellä olekkaan juuri valittamista hienomakuisesta suusta.
Mutta jos talonpojalle annamme huonompaa siemenviljaa, kuin kohtuullista on ja hallitus tahtoo, niin tulevan vuoden sato menee hukkaan; maamies nostaa hirveän melun, huutaa kohti kurkkuansa, lähettelee lähetyskuntia, soittaa hätäkelloa, saa toimeen ikäviä selkkauksia.
Tässä on suurin varovaisuus vaarinotettava. Lemmingille en luvannut mitään. Hänelle sanoin hyvästi lausuen, että annamme etusijan järjellisimmälle urakkamiehelle, jolla on parhaimmat takaukset.
Jälkeen puolen päivän hän lähetti luokseni kamaripalvelijansa, joka toi vähäisen arkun. Minä avasin sen ja huomasin sen olevan sikarilaatikon. Sen mukana oli kirje, jossa Lemming ilmoitti Malvinan lähettävän syntymäpäivänänsä tämän sikarilaatikon minulle lahjaksi. Varsin kummallinen ajatus, että joku omana syntymäpäivänänsä lähettää toiselle lahjan! Minusta oli kummallista, että se oli niin raskas, kun otin sen käteeni. Laatikko oli jaettu kahteenkymmeneen osastoon — eri osasto kullekin sikarille — ja niihin oli pistetty hienoon paperiin käärityt kääryt. Niistä otin esiin ja avasin yhden. Siinä löysin 250 kultarahaa. Jokaisessa kahdessakymmenessä osastossa oli samallainen kääry. Yhteensä siis 5,000 tukatia.
Kylmä väristys pudistutti minua. Olenko siis jo joutunut niin pitkälle. Ajatteleekohan maailma siis tosiaankin minusta, että vastaanottaisin lahjoja? Otsassani, rinnallani on siis kirjoitettuna: 'täydellinen loppuun myynti'. Ei, rahaihminen! Tässä ainoassa kohdassa olet toki vielä pettynyt.
Jos minua valtiomiehenä syytetään virheestä, niin voin itseäni puolustaa; mutta jos ihmisenä, kansalaisena yhteiskunnassa teen kelvottoman työn, niin ei minun ole odottaminen mitään puhdistusta syytöksistä.