"No niin, joka voitelee vaununsa hyvin, se ajaa mukavasti, sanoo vanha, viisas saksalainen sananlasku. Mitä juomarahoihin tulee, niin niitä ei ainoastaan vastaanoteta palvelijain huoneessa, vaan myöskin salongissa, virkahuoneissa, boudoireissa ja — vastaanottohuoneissakin".
Ferdinand Harter'in suun ympärillä ilmauntui jotakin suonenvedontapaista. Hänenkin vastaanottohuoneessaan oli summa juomarahoja. Andjaldy jatkoi:
"Nuo hyvät Wieniläiset ymmärtävät semmoisia asioita. Ja koska he niitä niin hyvin ymmärtävät, jyväkauppa epäilemättä heille annetaan".
"Niinkö luulette? Onpa muitakin, joilla on sananvuoroa!"
Andjaldy ei jatkanut keskustelua, vaan rupesi kirjeenvaihtonsa suorittamiseen.
Ei hänen juuri tarvitse lukea esimiehensä määräyksiä hänen päiväkirjastaan, hän voi itse sanoa, mitä siihen on kirjoitettu.
"Vai niin, vai Wieniläisetkö! vai ahneet Wieniläisetkö. Tässäkin tapauksessa aikovat he viedä Unkarilaisilta lihavan paistin. Meidän kauppamme vahingoksi Wieniläisiä pitäisi suositella. Sitä emme ai'o kärsiä. Tasan on jaettava. Isänmaani verihiestä eivät vieraat saa nauttia hedelmiä…"
Ferdinand Harter on näyttävä kelle tahansa, että hän toimii puhtaasta isänmaan-rakkaudesta, kun hän Unkarilaisella Lemmingillä voittaa Wien'in Lemmingit.
Seuraavana aamuna sanoi Harter Andjaldylle:
"Minulla on ollut parempi onni kuin teillä, olen saanut lainan. Tässä on tuhat tukatia, menkää vaihtamaan ne jonkun pankirin luona".