"Hurraa siis!" huusi nuori sankari, ojentaen käsivartensa ilmaan.
"Eläköön Lincoln, eläköön Grant, eläköön vapaus!"
"Elkää Jumalan tähden niin huutako!" sanoi toinen lääkäri. "Siteenne irtauntuvat, veri syöksee keuhkoihin ja te tukehdutte".
"Irtauntukoon, vähät tukehtumisesta, kun vaan olemme voittaneet! Vapaasti tahdon riemuta vielä kerran eläissäni. Tämä viimeinen hengenveto auttaa minua vielä lausumaan, mitä tähän asti olen ollut lausumatta. Eläköön pyhä vapaus! Tämä riemuhuuto tukehduttakoon minut, vähät siitä. Heittäkää minut tuonne veriseen suohon, upottakaa minut sinne! Kuolemassakin tahdon vielä änkyttää: eläköön maailman-vapaus!"
Nyt hänen suunsa tuli niin verta täyteen, ett'ei hän enää voinut huutaa.
Nuo hyvät lääkärit aloittivat sangen kärsivällisesti työnsä uudestaan.
Vanha soturi otti syliinsä pyörtyneen pään ja pyyhki kädellänsä hänen hikistä otsaansa. "Vahinko että tuo oivallinen poika kuolee!"
Kun nuorukainen tointui, toinen lääkäri häneltä kysyi:
"Tahdotteko papin luoksenne, sir".
Nuori mies vastasi vanhalla humorillaan.
"Kiitos, sir, minä en tarvitse ketään. Minä en tahdo tulla lähetetyksi helvettiin enkä taivaasen; en tahdo läsnäolollani vaivata taivaan pyhimyksiä enkä kirotuita sieluja siellä alhaalla. Niitä on jo tarpeeksi; olkoot ne yhdessä, minä jään tänne ja kiitän ijankaikkisuudesta — — — olen kätkyvä johonkin vaatimattomaan nurkkaan — — - tämmöinen pieni sielu kuin minun ei tarvitse niin suurta suojaa — — — kesäaikana se tulee varsin hyvin toimeen jossakin kukkaskuvussa — — — talveksi mahdun kyllä johonkin tyhjään näkinkenkään — — — siinä on minun varsin mukava olla — — — en tahdo vaivata ketään kuolemani jälkeen".