"Onko teillä joku viimeinen tahto ilmoitettavana? Aika on käsissä, sir".
"Älkää laskeko leikkiä, sir — — — koko omaisuuteni ei riittäisi nuoriksi niille, joita tahtoisin hirttää".
"Eikö teillä ole ketään, joka teitä rakastaa?"
"Kysykää sotatovereiltani — — — Luulenpa, että he pitävät minua arvossa".
Hän hymyili tätä sanoessaan.
Vanhan soturin täytyi pitää hänen päästänsä kiinni, että hän saisi nauraa. Jokaisesta naurusta purskahti veri esille kolmesta paikasta: molemmista haavoista ja suusta. Mutta hän nauroi kuitenkin.
"Ehkäpä kuitenkin olisi tarvis antaa jonkun tietää, että olen kuollut, jonkun, jonka pitäisi saada siitä julkinen tieto. Kersantti ystäväni, te osaatte kirjoittaa. Olkaa hyvä ja kirjoittakaa, mitä minä sanon. Herrat lääkärit, minä kiitän avustanne, joka nyt jo on tarpeeton. Menkää jonkun toisen kuolevan luo, jolla on toivo saada elää".
Lääkärit jäivät kuitenkin. He olivat saaneet kenralilta käskyn tehdä kaikki, mitä mahdollista oli, nuoren miehen pelastamiseksi.
Vanha soturi veti esiin paperia ja kynän, mutta läkkiä ei ollut,
"No mitä hyötyä verestä olisi?" sanoi kuoleva. "Pistä kynä siihen, niin uskotaan, että se on kirjoitettu alkermes'ella ja asia on silloin uskottavampi".