"Soisin että tekin nauraisitte. Tuo totinen katsantonne ei minua miellytä. Kun tuomari kuuntelee tunnustusta ja pappi saarnaa, silloin pidettäköön totista naamaa, mutta kahdenkesken minun kanssani jätettäköön pois valenaama, sillä minä en usko heitä, olkootpa tuomareja tahi pappeja. — Teitä se rumentaa täydellisesti".
"Tiedän sen, enkä ai'o kauemmin teitä vaivata".
"Kas niin! Ensin jöromäinen, nyt katkera myöskin".
"Tai oikeammin molempia — kärsimätön. Anteeksi rouvani, tiedän itse kuinka ikävä olen. Minun tekisi mieli jättää oma itseni nukkuessani johonkin ja lähteä siitä karkuun niin, ett'ei se enää minua löytäisi".
"Minusta se on jo tapahtunut. Olen siihen uskoon taipuisa, että todellakin ampuivat teidät kuoliaaksi ja että joku yankee-sielu löysi teidän ruumiinne, veti sen päällensä ja nyt kuljeskelee täällä teidän naamallanne, sill'aikaa kun itse lentelette perhojen muodossa Savanneilla kukkasesta toiseen ja lemmitte niitä vuorottain niinkuin teidän oli tapana täällä kotona".
"Hyvin mahdollista", sanoi Elemér hymyten. Hänkin oli kerran ajatellut jotakin sinnepäin.
"Yhtä ette kuitenkaan unhoittane, Master, vaikka sata kertaa tulisitte uudesta maailmasta, nimittäin että täällä kotona oli joku, joka teitä paljon ajatteli". — —
Elemér kumarsi äänetönnä ja nousi lähteäkseen.
"Ettekö ai'o mennä Lemming'in puolelle?" kysyi Malvina.
"Meidän väliset asiat asian-ajajani hoitaa".