Mutta onko tämä todellakin niin ihmeellistä?

Onhan tämä vaimo aivan toinen kuin se, jota minä omistin.

Kahden vuoden kuluessa en nähnyt hänen koskaan hymyilevän.

Oi! kuinka viehättävästi tämä nainen voi hymyillä! Vasta nyt, kun hän on toisen omana, olen kuullut hänen nauravan.

Kun hän oli mun, ei hän ollut edes kauniskaan.

Ja nyt — mikä viehättävä, lumoava olento!

En tosiaankaan koskaan nähnyt ennen että hänellä on semmoiset silmät.

Kun hän vielä oli mun, kauhistutti se ajatus minua, että minun täytyi olla hänen kanssansa saman katon alla, ja nyt sydämeni sykkii hekumasta, kuultuani että hän on tullut samaan kaupunkiin. Jos me satumme johonkin, missä saan häntä katsella vaikkapa kaukaakin, niin olen minä taas nuoreksi muuttunut hänen kauttansa, joka ennen teki elämäni ilettäväksi, kun näin hänet vieressäni. Vähän aikaa sitten ostin kullalla yhden hänen vanhoista hansikkaistaan, — minä, joka kammoin koskea hänen kättänsä, kun tämä käsi ja kaikki vielä oli minun.

Mutta tämä vaimo onkin nyt aivan toinen kuin silloin oli. Tänään on hän hilpeä ja loistava, pelkkää sydäntä ja tunnetta. Jokainen hänen sanansa on nyt harmonillinen — jokainen silmäys viehättävä.

Ja tuommoisen miehen rinnalla! Hän ei ole mies, tuskinpa ihminenkään — vaan apina. Jos tuommoinen pyytäisi minulta palveluspii'oistani jonkun vaimokseen, niin kieltäisin sen häneltä.