"Mikä vika se on? Sitä en ymmärrä".
"Niissä on se vika, että ne kuusi tuntia ovat olleet merenpohjassa. Kauppias ei muuten olisi niitä myynyt helpompaan kuin kuuteen guldeniin, mutta hänen aluksensa sattui paaluun, siihen tuli reikä, se upposi ja vehnät kastuivat, mutta kaikeksi onneksi ranta oli likellä, vehnät saatiin maalle ja kuivattiin. Kauppiaan oli ne myyminen mihin hintaan hyvänsä ja hän syleili minua kun lupasin ottaa kaikki puolestakolmatta guldenista. Ei kukaan muu enää voi käyttää tätä tavaraa, sillä ylihuomenna se varmaankin itää. Me voimme jakaa sitä jo tänään. Tosin kyllä on pyhäpäivä, vaan saahan köyhiä auttaa pyhänäkin. Jos jyvät kohta jauhetaan, saavat kyllä vähän liisterintapaisia jauhoja, mutta kansa sitä syöpi eikä siitä kuole. Jos huomaavat huomenna mikä vehniä vaivaa, raivostuvat, mutta tänään ilosta varmaankin ryömivät ulos nahoistansa, kun saavat niitä nähdä. Joka jyvä on lasin näköinen".
"Te olette taitava mies".
Herra Lemming kiitti asiamiestänsä, maksoi hänelle hänen saatavansa ja käski hänen olla läsnä jyvien jakamisessa.
Vaunut seisoivat jo keskellä toria. Paikkakunnan virkamiehistö oli saanut tiedon jaosta. Kun kansa tuli kirkosta, ilmoitettiin rummuttamalla, että jyviä oli tullut ja että jokainen ilmoittakoon paljonko tahtoo. Päivällisaikana olikin kaikki jaettu. Jokainen vei kotiinsa mitä oli lainaksi saanut, toinen rattailla, toinen selässään.
Mutta taivas suojeli tuota kurjaa kansaa niistä taudeista, joita tuo epäterveellinen ruoka olisi synnyttänyt. Sillä kun nuo raukat kotia saapuivat, seisoi jokaisen ovella kolme neljä, mustilla pääkopsilla varustettua sotamiestä, joita korkeat asianomaiset olivat sinne lähettäneet veronryöstöä toimittamaan. Nyt ei kukaan voinut sanoa, ett'ei hänellä ollut millä maksaa, kun juuri tuli kotia lainatuilla jyvillä. Tuo hyvä kansa meni nyt verokomisariuksen luo, jota meidän jo on onni tuntea hyvästä maineestansa — herra Saiturin luo. Lukemiseen harjaantuneimmat heistä näyttivät hänelle hallituksen lehdistä maaherran säädöksen, joka kielsi veronryöstöä hätääntyneissä paikkakunnissa. Se on luettavana vielä tänäänkin. Opettavainen asiakirja tuon mainion hallituksen ajalta. Semmoinen ryöstö oli nimenomaan kiellettävä!
"Mitä se minuun koskee", mörisi herra Saituri. "Minun esivaltani ei ole maaherran-virasto Osen'issa, vaan raha-asiain ministeriö Wien'issä".
"Mutta, hyvä herra, juuri tällä hetkellä hallitus on jakanut meille jyvät, me olemme juuri allekirjoittaneet velkakirjan ja sitouneet maksamaan ne takaisin; voiko hallitus siis samassa hetkessä meiltä ottaa mitä on meille antanut?"
"Tietysti".
Älkäämme pitemmältä katselko tätä kohtausta, siinä kyllä, että se on todenmukainen. Herra Saituri taas kokosi jaetut jyvät ja vei ne samoilla vaunuilla, millä oli tuotukin, lähimpään kaupunkiin. Siellä hän jätti ne sotaväen muonakomisariukselle, joka ei ollut kukaan muu kuin herra Konyecz; hän oli nimittäin saanut sen viran palkinnoksi monista palveluksistaan. Nämä kunnian miehet tekivät keskenänsä hyvän kaupan. Ryöstö-jyvät ovat halpaa tavaraa ja sitä paitsi niissä on pieni vika. Mutta ne ovat tarpeeksi hyviä sotamiehille.