Hän sai vastaukseksi törkeän kirouksen.
"Menettelisitte viisaammin jos rukoilisitte ettekä kiroilisi; sillä huomenna teidät hirtetään".
"Niin", huusi vangittu raivoissaan, "pienet varkaat hirtetään, sitä olen kauan tietänyt, ja suurten annetaan mennä. Köyhää saatanaa kuin minua te uskallatte vangita, vaan korkeammalle ette uskalla mennä. Vehnät on minulle lähetetty, ylikomisarius on itse jättänyt ne minulle semmoisina kuin hän ne sai veronryöstössä, mitä minä siihen voin, että talonpoika-lurjukset ovat niitä kastelleet, tehdäksensä meille tepposen."
"Olkaa huoleti aivan, minä kyllä pidän huolta siitä, että kaikki rikoskumppaninne saavat teitä sidottuina seurata."
"Sepä on mainiota! Suvaitkaa vaan etsiä vähän korkeammalta. Tuolla on herra Saituri, saa nähdä kuinka tulette hänen kanssansa toimeen. Sitominen ei tule kysymykseen, vai kuinka?"
Konyecz arveli viisaaksi sysätä eteensä herra Saituria; tämän personaa piti hän pyhänä; hänen sanansa painavat Wien'issä enemmän kuin sadan ratsumestarin; onhan hän jo ennenkin heittänyt herra Föhnwaldin pois satulasta? Kyllä kai hän nytkin toimeen tulee Föhnwald'in suhteen jos tämä rupee telmimään hänen kanssansa.
Föhnwald ei vastannut enää, hän käski täyttämään vehnillä erään pääkopsan ja jätti sen lippujunkkarille; makasinin hän sulki uudestaan, pani siihen kolme sinettiä ja asetti ulkopuolelle vahdin.
"Missä herra Saituri nyt asuu?"
"Tietysti yksityisessä talossa kuin ainakin. Hän on rikastuttanut sanakirjaamme uudella sanalla: 'pakko-vieraanvaraisuus'".
Tuo hyvä herra makasi jo pehmosella höyhen-vuoteellaan kuu Föhnwald myöhään yöllä meni hänen luoksensa. Hän ei voinut ymmärtää mitä Föhnwald häneltä tahtoi niin myöhään. Eikö hän voinut odottaa huomiseksi?