Nyt herra Lemming'in naama yhä enemmän rupesi muistuttamaan hippokratillisesta kuolon-naamasta. Tämä ihminen, joka seisoo hänen edessänsä, pyytää hänen päätänsä eikä hänen rahojansa.
"Herrani", sanoi Lemming äänellä, joka vapisi tuskasta, "minä tarvitsen välttämättömästi tuota seteli-kirjaa, minä olen siihen kirjoittanut asioitani koskevia muistutuksia".
Föhnwald pani kiinni takkinsa napit jonka rinta-taskuun hän oli seteli-kirjan pistänyt.
"Olen kyllä vakuutettu, että niitä löytyy. Muistutuksia asioistanne! Kaunis asia on kaupitella nälkäisten vaivaisten leipä-palasia, kauppa aatelismiesten ja korkeiden virkamiesten kunnialla! Juuri noita muistoonpanoja minä tarvitsen. Tahdon luettelon noista mainioista kunnon miehistä, jotka ovat nähneet tämän teidän lompakkonne avautuvan samoin kuin se äsken minulle avautui, jotta pyörtyen siihen menehtyivät niinkuin metsästäjän peilin sokaisemat metsä-kirviset".
"Te erehdytte, herrani!"
"Teidän kalpeat kasvonne ja vapisevat kätenne sanovat, ett'en erehdy, että olen löytänyt avaimen tuohon sala-lukkoon. Semmoisia salaisuuksia ette uskaltaneet jättää kirjoituspöydän laatikkoon, ne piti aina olla muassanne".
Lemming'in kasvoissa näkyi suuria hiki-helmiä.
"Niin herrani, minä tunnustan, että tuo tyhjä lompakko on minulle paljoa arvokkaanpi kuin rahat, jotka siinä olivat; minun täytyy saada se takaisin mistä hinnasta hyvänsä, herrani! Koko kreditini riippuu siitä. Te ette ymmärrä sitä, kauppias yksin voi käsittää, mitä merkitsee: koko kreditini. Määrätkää hinta, korkeita summia, minä en kiellä. Ottakaa satatuhatta guldenia, en minä tule senkään kautta kerjäläiseksi; annan ne. Annan teille kymmenen vekseliä kymmenestä tuhannesta guldenista jokainen — kaikkialla maailmassa ne rahana vastaan-otetaan".
Föhnwald polki jalkaa vihoissaan.
"Kylliksi nyt! Älkää suututtako minua. Setelikirjaa en anna takaisin".