Ratsumestari Föhnwald punastui sormiin asti nähdessään tuon ihmisen avaavan kukkaronsa.
Millä hävyttömällä varmuudella hän teki tuon tempun, niinkuin se, joka tietää kuinka tavallista on tuommoiseen kysymykseen antaa sellainen vastaus; hän teki sen niinkuin mies, joka tuntee väkeänsä ja tietää kuinka se pauhaa, vaikka hetken perästä hymyilevät ja kumartavat, kun ovat tyydytetyt.
"Antakaa tänne tuo lompakko!" jyrisi Föhnwald aivan raivoissaan.
Lemming aivan ällistyi.
"Peijakas", aatteli hän itsekseen, "tuo osaa ammattinsa perin pohjin, hän vaatii kohta koko lompakon. Onneksi ei siinä ole enempää kuin kaksitoista 100 guldenin seteliä; se mies ymmärtää käyttää hyvää tilaisuutta, vaan ei auta? Hänestä täytyy päästä. Ottakoon siis kaikki!"
"Pitäkää hyvänänne", sanoi hän, jättäen toiselle puoleksi avatun lompakkonsa.
Föhnwald tempasi sen hänen kädestänsä. Lemming katseli häntä suuttumuksella ja ylenkatseella; tuohan sieppaa rahat, missä niitä saa, niinkuin ottaisi ne viholliselta tappotantereella.
"Herrani, ottakaa rahat ja antakaa minulle takaisin tyhjä lompakko".
Föhnwald teki juuri niinkuin toinen käski. Hän otti lompakosta kaikki rahat, kaikki tyyni, etsien joka paikasta, mihin vaan roponen olisi voinut jäädä; siihen ei jäänyt äyriäkään.
Vaan sitten ei hän juuri tehnyt niin kuin herra Lemming olisi tahtonut, sillä hän kääri kaikki rahat kokoon, pienimmät ja suurimmat, ja antoi ne Lemming'ille takaisin, mutta tyhjän lompakon hän pisti omaan taskuunsa.