"Todellakin?"
"Ei suinkaan!" vakuutti herra Harter, joka arveli Andjaldyn olevan huolissaan tulevaisuudestansa. "Ja vaikka minulle tarjottaisiin palkinnoksi koko maailma, en sittenkään ottaisi mitään virkaa vastaan tämmöisen häpeällisen kohtelemisen jälkeen, tämmöisen katkeran kokemuksen perästä. Mutta olen puhumatta siitä. 'Philippon tykönä tavataan!' — Nyt on puhe ainoastaan niistä, jotka lankeemukseni kautta olen langettanut. Niiden joukkoon tekin kuulutte. Olen antanut teidän puolestanne suosituksen hovikansliaan Wien'issä. Epäilemättä saatte viran siellä. Tämän suosion-osoituksen kautta hallitus on sovittava minulle tehdyt vääryydet".
"Kiitän!" sanoi Andjaldy. (Tämä on toinen pykälä, ajatteli hän itsekseen).
Ja hän tiesi, että kolmas pykälä oli tulossa.
Harter osoitti suurta jalomielisyyttä, joka sopi hänelle niin mainiosti.
"Minä olin mahtavien henkilöiden luona, niidenkin, jotka kaikkein vähemmin minua suosivat. Minun on myöntäminen, että minua ystävällisesti vastaan-otettiin joka paikassa. Tutkinto-tuomarin luona oli pikemmin hupainen kanssa-puhe kuin laillinen tutkinto. Oli aivan tarpeeksi kun ilmoitin, että Lemming'in muistiin-pano minun suhteeni koski lainaa. Niin pian kun rahat vaaditaan, maksan kohta. Loppu keskustelusta koski muita asioita. Teistäkin puhuin paljon. Minun suositukseeni pantiin paljon arvoa. Että saatte paikan hovikansliassa, on aivan varma asia. Ennenkin olette toivoneet pääsevänne Wien'iin".
"Monta vuotta sitten".
"Vanha toivo siis toteutuu. Te lähdette kauniisen pääkaupunkiin. Tästä pyydän ainoastaan pientä palvelusta teiltä. Wien'issä tulette arvattavasti kohtaamaan tuittupäistä poika-narriani; hän asuu nyt siellä; sanokaa hänelle että olen valmis antamaan hänen hulluutensa anteeksi, jos hän palajaa kotia ja elää siivosti. Saattakaa hänet järjille jälleen, minä pyydän".
Andjaldy painoi päiväkirjaa, joka hänellä oli kädessä, leukaansa vasten. Hän tunsi jasminin tuoksua tuosta vihriäisestä kirjeestä. Tämäkin pykälä seisoi vihriäisessä kirjeessä.
Oi kuinka vaikea oli pitää huulia kurissa, ett'eivät purskahtaneet nauruun tämän narrimaisen ihmisen silmien edessä, nauruun, joka itkuksi muuttuisi — toisen narrimaisen ihmisen kohtalosta.