Rouva Danváry, joka salissa odotti rouva Bilágoschin tuloa, sai omituisella ky'yllään tietää kaikki mitä kaupungissa tapahtui ja mitä jäi tietämättä, siitä urkki hän tietoa, juoksennellen pitkin kaupunkia.
Hänen ulkonainen ihmisensä vaati muuten suurta tilaa sekä ruumiin että krinolinin puolesta, ja tyhjää alaa tämän sisäpuolella, jota hän ei voinut itse täyttää, koetti hän voimiensa mukaan täyttää myski-hajulla. Myöskin käytti hän unkarilaista päähinettä, oikeata Debreczin'in muotoa.
"No viimeinkin sinä tulet, armaani!" vikisi tuo arvoisa rouva, kun rouva Bilágoschi astui ovesta sisään, ja rouvat suutelivat toisiansa, kuitenkin suurella varovaisuudella, ett'eivät hiusneulat otsakulmissa puhkaisisi silmiä heidän päästään.
"Minä olen odottanut sinua ainakin kokonaisen tunnin ja kuluttanut rakkaan miehesi kallis-arvoista aikaa. Minusta tämä tunti kyllä on ollut lyhyt kuin minuutti — niin hupainen oli kanssapuhe (huomattava on ett'ei hän antanut kellekään suunvuoroa), mutta minä tiedän että joka minuutti on kallis sille, jolla on niin rasittava virka, varsinkin nyt kun hänen tulee kantaa hartioillaan kaikki prosessit ja toimet ja yksinänsä olla, niin sanoakseni, koko komitatina. Kokous on päättänyt että arkistonhoitaja jääköön virkaansa. Nyt kaikki lakeijat luultavasti ovat teidän käskyn-alaiset — vai kuinka?"
"Ei minun, vaan valtiokomisariuksen".
"Ah! Valtiokomisariuksenko? — totellaanko häntä? Tunnustetaanko häntä? Eikö häntä sysätä nurkkaan, jos hän käskee jotakin? Oi! jos olisin mies! Totta tosiaan, jos vaan kohtalo olisi laskettu meidän, naisten käsihin — silloin hallitus, kautta Jumalan, olisi pahemmassa kuin pulassa! Mutta miehet ovat niin hirveän lammasmaiset tähän aikaan. Juuri tänä päivänä on minulla ollut kuuma kiista kotona Gyurini kanssa, nimittäin siitä, mitä meidän on vastaaminen kutsumukseen tanssipitoihin täksi illaksi. Tiedätkö, ystäväni, minä olen juuri tullut tänne kuulemaan mitä te siitä arvelette. Valtiokomisarius panee tänä iltana toimeen tanssipidot samassa salissa, josta komitati-kokous hiljakkoin karkoitettiin. Kaikki komitatin ylimykset ja kaupunkilaiset on hän kutsunut. Minä olen kuullut että moni on lähettänyt kutsumuksen takaisin. Mieheni sai myöskin semmoisen, s.o. koko perhe on kutsuttu. Minä olen jo riidellyt Gyurin kanssa siitä asiasta. 'Mitä sinä ajattelet, Gyuri! minunko pitäisi tanssia siinä paikassa, missä viikko sitten lauloin hymnin; minäkö kumartaisin komisariuksen rouvalle!' Mutta Gyuri, joka on flegmatillinen ihminen, veisasi yhä sitä virttä, että oli vaikea ylenkatsoa niin mahtavan herran käskyä, ja ett'ei hän sentähden myy sieluansa, henkeänsä, vaikkapa hänen luonansa vähän jäävettä juokin. Mitä te arvelette asiasta? Pitääkö mennä vai eikö?"
"Minä sanon, rouva orpanani", vastasi Bilágoschi, "että jokainen tekee mitä hänestä parhaaksi näyttää".
"Älkää sanoko mitään, herra orpanani. Minä tahdon tietää, mitä Justine arvelee. Semmoisissa asioissa me rouvat olemme viisaimmat".
"Minä neuvon sinua", vastasi rouva Bilágoschi, "menemään tanssipitoihin".
"No niin — ethän sinä voi muuta sanoa — olet oikeassa. Herra orpanani on vielä komitatihuoneessa, hänen täytyy olla paikallaan. Teidän ei ole mahdollista vetää sormikoukkua valtiokomisariuksen kanssa. Sitä paitsi sen, jolla on niin ihana kukoistava tytär, kuin minun pikku kummityttäreni, täytyy käyttää joka tilaisuutta saadakseen näyttää häntä maailmalle. Hän on todellakin kehuttava. En nyt puhu hänen kauneudestaan — sen hän on saanut Jumalalta — vaan kaikesta siitä taidosta, jonka hän ahkeruutensa kautta on saanut. Minä vakuutan että pikku kyyhkyseni on oikea ihmelapsi — hän soittaa pianolla vaikeimmatkin opera-partiturit lehdestä, — kun hän tanssii, kaikki ihmiset häntä katselevat: niin paljon suloutta voi ainoastaan haltijattarelta odottaa, mutta sievempi ei mikään haltijatar voi olla. Eikö hän aina voittanut kunniapalkintoa poikienkin rinnalla, kun kävi voimistelu-harjoituksissa? Voisi luulta hänen kohta katkeavan, kun häntä katselee — ja kuitenkin heilutti hän raskainta nuijaa niin helposti kuin vahvin poika; yhtä taitavasti sanotaan hänen florettiakin käyttävän! Entäs sitten hänen taitonsa ulkomaan kielissä! Hän puhuu saksaa, ranskaa, englannin kieltä. On todellakin hauska, — tänään tulee eräs englantilainen tanssipitoihin, hän tietysti ei voi puhua kenenkään muun kuin Ilonkan kanssa. Vaan tästä kunnia on teidän, te kun olette antaneet tyttärellenne niin mainion kasvatuksen. Te ette ole säästäneet mitään hänen suhteensa. Rakas herra orpanani on tehnyt työtä yöt päivät saadaksensa kokoon rahat kaikkien noiden tuntien maksamiseksi; olkoon se teille kunniaksi sanottu. Te olette säästäneet, eläneet hiljaisesti, mutta nyt teillä onkin iloa siitä. Vaan missä pikku kummityttäreni piileskelee? Ah, hän neuloo varmaankin tanssipukuansa illaksi; koko kaupunki, vaan mitä sanonkaan, koko komitati tietää, että, kuinka hienona kummityttäreni suuressa maailmassa ilmestyköön, hän kuitenkin itse neuloo ja silittää pukunsa. Hän ei tarvitse mitään muotiompelijaa; niin pitääkin olla! Te olette niin kasvattaneet häntä, että köyhä mies, jos hänen nai, saa kelpo vaimon, tai ylhäinen mies hienon naisen, jota hän voi näyttää ylhäisessä maailmassa. Anna sydänkäpyselleni nämä kaksi suudelmaa minulta. Jumalan haltuun! Minä suutelen sinua tuhat kertaa. Hyvästi, ystäväni! Hyvää päivää! — Rakas herra orpanani — te neuvotte siis minua vastaanottamaan kutsumuksen tanssipitoihin?"