"Ei suinkaan, neitini, ette ymmärrä siitä mitään; no niin, hevosen pään ja säärien arvon. Vaan, näettekös, tällä hevosella on sielu ja te olette herättänyt hänessä sielun. Tiedättekö, neiti, joka eläimellä on sielu, suurempi tai pienempi, niinkuin ihmisilläkin. Moni eläin on tyhmä koko elin-aikansa; samoin moni ihminenkin. Jos eläintä nuoruudesta asti kohdellaan niinkuin se olisi ihminen — puhutaan sille lempeästi ja selitetään miksi sen tulee tehdä niin taikka näin, vältetään lyömistä ja syytöntä törkeyttä, silloin herää eläimen sielu. Meidän virkamme on herättää eläimissä sielu. Oi se on kaunis työ, se on enemmän kuin työtä, se on taidetta, se on tiedettä! On yhtä monta eläin-luonnetta ja kasvatus-tapaa kuin eläimiä. Mutta joka asiata ymmärtää, hänen työnsä ei ole turha, eikä hän ole pannut työtänsä hukkaan. Toisessa eläimessä on humoria, toisessa jaloa intoa; toinen on naiivi, toinen filosofillinen. Teidän pikku pony-hevosenne on suurempi humoristi kuin minä itse, ja paras todistus siitä, että sillä on sielu, on se, että se on suuri rahamies! Oi, teidän täytyy kerta nähdä kun minä mainion atrian jälkeen — minä ravintolan-pttäjänä, hän vieraana — annan sille rätingin, kuinka se silloin liitu-palasella, joka on kavioon pistetty, kirjoittaa taululle ne summat, jotka minä mainitsen, ja kuinka se viimein tarkasti laskee ne yhteen ja kirjoittaa alle oikean summan, niinkuin kirjanpitäjä ainakin. Yleisö tätä katsellessaan taputtaa raivokkaasti käsiänsä. Teidänkin pitää tulla jo huomenna. Minä tiedän, että kiellätte rakkaan äitinne sairauden tähden. Mutta sitten kun hän on parantunut. Minulla on kahdentoista vuotias tytär, joka jo köydellä tanssii; hänet lähetän teidän luoksenne ja näytännön jälkeen itse saatan teitä kotiin. Te saatte oivallisen paikan, johon ihmisjoukko ei tunkeu ja josta voitte likeltä katsella eläimiä. Meillä on mainiot eläimet. Teidän pikku ponynne on kuitenkin enimmin rakastettu kaikista. Aivan välttämätöntä on että saatte nähdä sitä, jotta huomaisitte minkä arvoinen se on; sillä muuten puhun kenties kuuroille korville ja te luulette minun laskevan leikkiä kun tarjoon 500 tuosta pienestä veitikasta. Ja tämä hinta on kuitenkin hyvin alhainen. Antaisin teille kohta koko summan, mutta tietysti herra Trésor ei pidä koko trésor'ia (= aarretta) taskussansa; mutta viisikymmentä guldenia luulen lompakossani olevan; pyydän teitä, minun edukseni, ottamaan ne käsirahaksi, sillä pelkään, että joku tarjoo teille enemmän, jos tulee tietyksi, että hevonen on teidän. On kilpakosijoita, jotka maksaisivat suuret summat, riistääkseen meiltä tämän erinomaisen hevosen; ottakaa sentähden, hyvä neiti, tämä summa aluksi; totta tosiaan, jos te huomenna näette hevosen, niin sanotte itseksenne: 'tämä hevonen on miljonan arvoinen', ja silloin minä saan rukoilla teitä antamaan anteeksi 999,500".
Ja hän pakoitti Ilonkaa ottamaan sen setelitukun, jonka hän otti taskustansa.
"Hyvä", sanoi Ilonka, "minä otan rahat, sillä tarvitsen niitä, niin, minä tunnustan, että jos te ette olisi tullut, minä kenties olisin noudattanut epätoivon ääntä, sillä kotona minulla on kolme sairasta vuoteen omana, isä, äiti ja veli, ja kurja petos on minulta ryöstänyt työni palkan. Te saatoitte minut pois epätoivon syvyydestä, jota nyt kauhistuen huomaan. Uskonpa, ett'ei Jumala ole sallinut tämän suotta tapahtua, ja alan toivoa, että nyt seison tiehaarassa, mistä parempi elämä alkaa. Oi entinen onkin kauhea ollut. En ole valittanut siitä kenellekään, sillä omaisilleni en ole tahtonut sitä sanoa; mutta elämäni on ollut jokapäiväistä kuolemista, josta taas olen henkiin herännyt. Sallikaa minun pusertaa rehellistä kättänne. Te, vieras, tuntematon komediantti, olette minun ainoa, todellinen, omaa voittoa pyytämätön ystäväni! Oi olkaa vastakin ystäväni. Koko maailma on minut pois hylännyt ja ainoastaan te ojennatte minulle kättä, joka ette ole minulle velkaa mitään muuta, kuin muistoa hyvästä sanasta, mikä aikoja sitten on haihtunut".
Tyttö purskahti itkuun. Ei ole soveliasta itkeä kadulla; mutta tänä iltana oli Wien'in kaduilla itkeviä muitakin, ja ohitse-menijät ymmärsivät, että siihen oli syytä.
"Nyt jääkää hyvästi; tästä löydän kyllä yksinänikin kotiin, myös täytyy minun poiketa aptekiin, ja siellä saan odottaa. Ja sitten minun on maksaminen edeltäpäin vuokra uudesta asunnosta, johon huomenna muutan omaisteni kanssa. Jos huomenna lähetätte pikku tyttärenne luokseni, niin sallitte kai, että minä häntä sisarena tervehdin?"
"Oi, neitini!"
"Tahdon mennä, minne te neuvotte".
Pajazzo vastasi ylpeän näköisenä:
"Niinpä voittekin tehdä, neiti, sillä kuperikeikkaa heittävä pajazzo seisoo päälaellaan yleisön edessä, mutta yleisön keskellä käy hän pää pystyssä; silloin maalaa hän naamansa punaiseksi, mutta pestyänsä maalin pois, ei ole hänellä syytä punastua kenenkään edessä; olkoon se Jumalan edessä sanottu".
Pajazzon tytär, joka köydellä tanssii, on paremmin suojeltu kuin ruhtinaallinen nainen, joka häntä loge'istaan katselee.