23 Luku.
Tule siis.
"Minä tiedän, kuka tämä nainen on", sanoi Föhnwald, "tiedän myös kuinka hän tuli tuntemaan pajazzon, ja mitä tekemistä hänellä on 'Filosofin' kanssa. Minä olin läsnä tuon historian alussa, ja mitä tiedän, olen itse nähnyt ja kuullut. Me olimme kerran veronryöstöä toimittamassa Unkarissa erään talonvuokraajan luona; jos en väärin muista, oli hänen nimensä Bilágoschi. Kun ryöstöntoimittajat ja nylkijät olivat kiristäneet asukkailta heidän viimeiset roponsa ja vieneet talon tyttäreltä sen unkarilaisen tukatinkin, jota hän kantoi rannerenkaassaan, silloin eksyi onnettomuudekseen eräs kuljeksiva narri juuri tähän taloon, huvittaakseen sen asukkaita pajazzo-konsteillaan. Veronryöstäjä tarttui pajazzon niskaan maksamattomasta verosta ja vei hänen pienen tatarilaisen hevosensa, joka oli opetettu konstia tekemään ja joka oli heidän tulolähteensä; hän otti armottomasti hevosen mukaansa ja möi sen jollekin kiertävälle kauppiaalle muutamaan guldeniin. Pajazzo, tästä epätoivossaan, yritti tappamaan sekä itsensä että lapsensa. Mutta tuon ryöstetyn talon nuori tytär armahti häntä ja lahjoitti hänelle oman pienen lemmikki-ponynsä. Tämä on kertomus tuosta tuntemattomasta neidistä, pajazzosta ja 'filosofista'. Sitten saattoivat kaikenlaiset onnettomuudet talonvuokraajan perheen mieron tielle. Niinkuin kuulin, asuivat he kauan Unkarin pääkaupungissa, jossa tyttö opetustunneilla elätti koko perhettä. Täydellinen romani kerrotaan tuon kauniin lapsen alttiiksi-antamisesta. Viimein karkoitti hänet Pesth'istä eräs nainen, jota hänen kauniit silmänsä eivät miellyttäneet. En ole häntä nähnyt ryöstöpäivästä asti ennen kuin nyt tässä tuntemattomassa tunsin Nadasch-aron haltijattaren; nyt on hän vielä ihanampi kuin siihen aikaan".
"Bravo, herra ratsupäällikkö", sanoi eräs teikkari, "puhuttehan tästä haltijattaresta aivan kuin olisitte häneen rakastanut".
"Niin, tosiaankin, herraseni; jos en olisi köyhä saatana, ja jos minulla olisi järjellinen virka, niin koettaisin saada häntä vaimokseni, sillä hän on ainoa tyttö maailmassa, jota voisin rakastaa ja kunnioittaa. Mutta nyt on turha ajatella sellaista. Minkä arvoinen on sotilas perheen-isänä? Niin kauan kuin elää on hän kanunan ruoaksi kelpaava ja kuollessaan hän jättää kerjäläisiä jälkeensä. Mutta synti ja häpeä on, että Unkarin pojat jättävät tämän tytön oman onnensa nojaan, sillä mahdotonta on ajatella, ettei parempina aikoina jonkun nuorukaisen sydän ole hänelle sykkinyt, vaikka hän sitten on köyhtyneelle perheelle kääntänyt selkänsä, eikä enää ole tuntevinaan rakastettuansa".
Kuullessaan nämä sanat nousi pöydän toisesta päästä eräs pitkä nuori mies ja meni tiehensä sanaakaan sanomatta.
Tämä nuori mies oli Elemér Harter.
Kaksi päivää myöhemmin annettiin Trésor'in perheen hyväksi näytäntö sirkuksessa. Lapset iloitsivat jo edeltäpäin tästä päivästä ja Trésor itse odotti sitä hartaasti, sillä hän toivoi hyviä tuloja.
Tänä iltana Ilonka taas oli läsnä ja istui prosceniumissa. Hän ei ollut ottanut sijaa loge'issa, sillä odotettiin runsaasti väkeä.
Mutta sinä iltana ei hän nostanut silmiänsä mustasta viuhkastaan, hän katseli sitä ikäänkuin se olisi ollut kirja, jossa paljon oli luettavaa.