— — — Tämä ystävä ei tiedä siitä mitään.
— — — Surraan siis kahden tunnin kuluessa pauhaavan musikin soidessa ja kuunnellessa yleisön suosion-osoituksia, surraan ilman kyyneleitä.
Sopiihan sitten jatkaa surua kuolon lampun valossa vaikka aamuun asti.
Tuttu lapsen ääni herätti Ilonkan noista mietteistä, pieni Hermine häntä tervehti. Heidän piti nyt näytellä köydellä, jonka hän Ilonkalle huomautti.
Ilonka vastasi tervehdykseen ja katseli tyttöä kun tämä samassa nousi jännitetylle köydelle, pienokainen oli kiinalaiseksi puettu ja oli kirjavan perhosen näköinen, kun tuolla kepeästi eteenpäin liikkui. Tavallisesti Ilonka ilolla katseli Herminen tanssia köydellä, mutta tänään se teki häntä hermottomaksi. Hän joka hetki pelkäsi tytön puolesta. Entäs jos hän putoisi maahan ja joku onnettomuus tapahtuisi! On päiviä, joina putoelee tähtiä ja lapsia kuolee!
Hän loi silmäyksen yleisöön! Tätäkin silmäystä hän sai katua.
Yhdellä silmäyksellä näki hän kaksi tuttua. Eräässä loge'issa vastapäätä istui rouva von Lemming. Ilonkan silmät kohtasivat hänen ylenkatseellista ja uhkaavaista katsettansa. Ja ylemmällä rivillä, ihan rouva Lemmingin kohdalla näki hän Elemér'in, vaikka rouva Lemming ei voinut häntä nähdä.
Tehtyänsä tämän havainnon, loi hän silmänsä jälleen mustaan viuhkaansa eikä huolinut muusta kuin mitä luki noista mustista lehdistä.
— — — Yksi niistä, jotka minua rakastavat, on jo poissa.
— — — Maailma minun ympärilläni supistuu.