— — — Se aika tulee, jolloin minä olen koditon.
— — — Kaunis kohtalo tyttö raukalle saattaa hautaan ja unhottaa niitä, jotka ovat häntä rakastaneet, toinen toisen perästä!
— — — Jospa tämä melu pian loppuisi, että saisin mennä tieheni, kotiin pienen hymyilevän kuolleen luo, sitomaan hänen valkoista seppelettään.
— — — Mutta hänen täytyi jäädä näytännön loppuun asti, koska
'Filosofin' konstit olivat ohjelmassa viimeisinä. Sitä ennen piti
Trésor'in ja hänen poikansa näyttää tuo rohkea temppu, jota sanottiin
'Toukohärän tuuli-myllyksi'.
Ilonka ei ollut koskaan mielellään katsellut tätä hirvittävää temppua. Hän oli sanonutkin Trésor'ille, että hänen olisi sopinut keksiä jotakin parempaa, mutta akrobati arveli, ettei hauskempaa olla voinut. Ilonka ei kuitenkaan sitä katsellut, sillä tuo ei enää ollut ruumiin harjoitusta, se oli Jumalan uhkailemista!
Nytkin hän piti viuhkaa silmiensä edessä, päästäksensä näkemästä tuota vaarallista näytelmää. Ainoastaan yleisön suosion-osoituksista hän tiesi, että näyteltiin.
Silloin kauhistuksen huuto tuhansista nais-kurkuista katkaisi käsien taputukset ja hämmästys oli yleinen.
Ilonka katsahti sinnepäin. Mitä on?
Rautakanki, jonka ympäri isä ja poika pyörivät, oli yht'äkkiä irtautunut; akrobatilla, joka huomasi vaaran, oli niin paljon mielen malttia, että piti tangosta kiinni ja luisti sitä myöten alas; muuten olisivat molemmat keskeytetyn keskipakois-voiman kautta tulleet ylös kattoon heitetyksi. Nyt tapahtui vaan, että molemmat, omasta painostaan, lensivät erääsen nurkkaan ja jäivät sinne makaamaan ikäänkuin kuolleina.
Ilonka hyppäsi paikaltaan ja alas näkymölle.