Jos ei hän sitä olisi tehnyt, ei hän olisi ansainnut naisen nimeä.
Ei hän tällä hetkellä huolinut siitä, mitä hämmästynyt maailma sanoisi.
Tapaturma lakkautti näytännön; naiset juoksivat pois paikoiltaan; ylhäiset niistä menivät tainnoksiin; seuran jäsenet juoksivat näkymölle, muutamat pajazzo-puvuissa, toiset fantasia-puvuissa, kantamaan maassa makaavaa isää ja poikaa pukemis-hnoneesen. Ilonka seurasi heitä.
Kaksi voimaa veti häntä puoleensa yhtä surullisella vetämys-voimalla. Kotona hänellä on todellinen kuollut, täällä kaksi, jotka ehkä pian kuolevat. Toinen tuska veti kotiin päin, toinen pidätti häntä täällä.
Hän ei voinut jättää ystäväänsä ennen kuin lääkäri oli vakuuttanut, että hän oli hengissä. Poika oli jo tointunut, hänen kätensä oli vaan pois sijoiltaan; mutta isä oli pahasti vahingoittunut; epätietoista oli, kuinka se päättyisi. Iskettiin suonta kahdesti ennen kuin hän tointui tainnoksistaan.
Kun vanha Trésor avasi silmänsä, hän näki Ilonkan edessänsä, vaivoin nosti hän kätensä ja syleili häntä. Kenties hän tahtoi näyttää ett'ei häneltä mitään puuttunut tai hän tahtoi jostakin kiittää? Sitten hän väsyneenä viittasi ett'ei Ilonkan pitänyt kauemmin viipyä.
Ilonka itsekin arveli, että nyt oli aika lähteä kotiin päin. Oli jo hyvin myöhäistä ja äiti oli varmaankin levoton hänen pitkällisestä viipymisestään; hänen täytyi joutua kotiin.
Hän pusersi äänetönnä tuon ystävällisen miehen kättä, silitteli hänen otsaansa ja riensi pois.
Nyt vasta hän huomasi, ett'ei ollut ketään, joka tulisi saattamaan häntä kotia. Sirkuksen palvelijatkin olivat joko työssä tai poislähetetyt; hän ei tahtonut vaivata ketään ja arveli tulevansa aikaan yksinänsäkin. Ehkä vielä oli joku ajuri saatavana tuolla ulkona.
Mennessään sivu-ovesta ulos ja hakien vaunuja, näki hän erään miehen seisovan liikkumatonna ja ikäänkuin odottaen jotakuta.