Pieni kuuromykkä ymmärsi kaikki.
Kuinka se oli mahdollista, on salaisuus, jota ainoastaan he ymmärtävät, jotka ovat tätä tutkineet. Kun sisar jatkoi kertomustaan, tuli poika yhä iloisemmaksi ja nauroi kuuromykkien kummallisella tavalla. Hän nauroi ääneensä ja pakoitti sisartaankin nauramaan. — Isä ja äiti seisoivat käsityksin tätä katselemassa ajatellen: "Jumala on meille kuitenkin armollinen".
Bilágoschi istui kohta kirjoittamaan virkaero-pyyntönsä; hän ei vienyt sitä itse, vaan lähetti sen valtiokomisariukselle.
Nyt ei häntä enää mainittaisi suosittujen joukossa.
Hän kuuluu "vähäpätöisten" joukkoon, — tämä asia on siis vähäpätöinen. Hänen katoomistansa ei huomata — ei seura-elämässä eikä valtiollisessa elämässä. Hän on pian unohdettu.
Ja kuitenkin on tämä ensimmäinen kolaus perheellisessä dramassa; ken tietää kuinka se päättyy!
Jos mainiot miehet joutuvat suureen onnettomuuteen, niin he sen kautta tulevat sitä mainiommiksi; mutta nuo vähäpätöiset — ken heistä lukua pitää?
He tulevat ja menevät. Ovatko urhoolliset tai pelkurit, se on yhdentekevä. Jos joku paperille piirtää heidän elämänsä tarinan myötä- ja vastoinkäymisessä, kertoo heidän ansionsa ja onnettomuutensa — kohta sanotaan: hän on runoilija, häneen ei ole luottamista.
Jo seuraavana päivänä alkoi eronnut arkivario perheineen puuhata muuttoaan aromaalle. He myivät pianonsa, kalliit huonekalunsa ja silkkivaatteensa kohta kun ostajia ilmaantui. Jo kolmantena päivänä sen jälkeen istui tuon lihavan rouvan mies tyhjällä arkivario-sijalIa.
Neljäntenä päivänä arvoisa yleisö jo kävi sangen tuttavasti prosessi- ja perintö-asioissaan uuden arkivarion luona, ikäänkuin hän jo kauan olisi virassa ollut. Ennenmainittuna iltana vietettiin myös kuninkaallisen komisariuksen tanssipidot, kuten päätetty oli. Minä tiedän varsin hyvin, että siellä tanssittiin aamuun asti. Seuraavana päivänä kaikki, jotka olivat tanssineet hänen luonansa, riensivät tuttavilleen selittämään mitkä tärkeät syyt heitä siihen pakoittivat — vaan yhtä kaikki siellä tanssittiin kun tanssittiinkin.