Herra Andjaldy teki samaten, hänkin suuteli armollisen rouvan kättä, vaan ainoastaan hansikan päälle. Tämä oli hänelle tarpeeksi hyvä.
Kokous oli siis päättynyt. Herra kirjuri sai mennä kotiin. Maksun hän oli saanut.
Vaan tähän asia ei päättynyt.
"Armollinen herra, meille on annettu rahamme takaisin", sanoi herra Andjaldy, astuessaan Ferdinand Harter'in työhuoneesen. Hän kertoi asian laidan.
Korkeasukuinen herra suuttui tästä julmasti.
"Ihmisen parahimmat aikeet käsitetään kaikin tavoin väärin. Mitä on minun nyt tekeminen noilla rahoilla? Minun tekisi mieli heittää ne ulos ikkunasta".
"Minä voisin esittää hyvän keinon", kiiruhti kirjuri sanoman. "Ja minkä?"
"Täällä Pesth'issä on useita hienoja nais-yhdistyksiä hyviä tarkoituksia varten, jos jättäisimme nämä rahat, jotka kaikissa tapauksissa olisivat hukkaan menneet, jollekin semmoiselle nais-yhdistykselle ja nimittäisimme ne rouva Lemming'in rahastoksi, niin peli vielä kerran olisi voitettu. Se, joka olisi meille kiitollisuuden velassa, olisi yhtä kaikki rouva Lemming, eikä hän voisi kieltää tämmöistä kunnian-osoitusta".
"Se oli hyvä tuuma", vastasi Harter. "Jätän sen toimen teille".
"Mutta meidän täytyy edeltäpäin ilmoittaa asia heille, ett'emme epäkohteliaisuuden tähden saa kieltoa".