Ja hän ojensi Andjaldylle toisen kätensä suudeltavaksi toista kertaa. Tällä kertaa oli se hansikkaa vailla. Sen oli hän tahallansa pois jättänyt.
Nämä lempeyden osoitukset maksaa vaivaa mieleen panna.
Herra Andjaldy näytti tuskin niitä huomaavan. Tarjottua kättä suuteli hän noin ilmassa, koskematta siihen huulillaan, ja kun pois rientävä amatsoni kynnyksellä pudotti ratsuraippansa, niin herra Andjaldy varsin tyvenesti katseli kuinka hänen puolisonsa kiirehti sitä nostamaan. Saatettuansa vaimonsa ulkohuoneesta, tuli hän takaisin ja vei herra Andjaldyn ikkunalle katsomaan kuinka Malvina ratsasti portista ulos.
Herra Lemming'in kasvot loistivat ylpeydestä, kun hänen ihana puolisonsa ratsasti katua alas. Hän olisi mielellään tahtonut lukea Andjaldyn kasvoista mitä hän tällä hetkellä tunsi.
Ei mitään!
"Tuo täplikäs hevonen on kaiketi mesohegjillistä rotua?" kysyi hän herra Lemming'iltä.
"En ole vielä mokomaa kuullut!" mutisi herra Lemming hampaissaan, pudistaen päätään kummastellen. "Ihminen näkee kauniin naisen hevosen selässä, eikä huomaa muuta kuin että hevonen, jolla hän ratsastaa, on täplikäs kimo! Kummallista!"
"Mutta mitäpä hyödyttäisi, että tämmöinen jalkapatukkaa marssiva henkilö katselisi ihanaa naista?" sanoi Andjaldy. "Saanko pyytää teitä sanomaan minulle, kuinka tämä lahjoituskirja on kirjoitettava!"
Herra Lemming arveli, että Andjaldy oli kun olikin oikeassa. Mikä älykäs, ymmärtäväinen, vaatimaton nuori mies!
Rouva Lemming'in lahjoituskirja nais-yhdistykselle kirjoitettiin. Tästälähin herra Lemming voi olla varma siitä, että naispuolinenkin yleisö, eikä ainoastaan miespuolinen, hartaasti ylistäisi hänen kävelevää ja ratsastavaa kylttiänsä, puhumatta lukemattomista imartelevista sanomalehti-kirjoituksista, jotka asiaan kuuluvat.